Käymme analyysissamme läpi eri osakemarkkinoiden, sektoreiden ja sijoitustyylien tuottoja. Arvosijoittajan pitää pysyä näistä osakemarkkinoista kaukana, sillä arvostuskertoimet ovat historiallisen korkeat. Pitääkö tästä kuitenkaan olla huolissaan?
USA-osakkeilla paras tuotto
Markkinaympäristössä sijoittaja voi tutkia maantieteellisten alueiden ja sektoreiden tuottokehitystä. Viimeisen 12 kuukauden aikana yhdysvaltalaiset osakkeet (musta viiva) ovat tuottaneet selvästi parhaiten. Kehittyvät markkinat (punainen) vastaavasti heikoiten. Kaikki indeksit laskivat rajusti helmi-maaliskuussa, mutta ovat sen jälkeen palautuneet.


Laatu ja kasvu parhaat sijoitustyylit
Markkinaympäristössä on myös sijoitustyylien tuottovertailu. Viimeisen 12 kuukauden aikana kasvuosakkeet ja laatuosakkeet ovat tuottaneet selvästi markkinaa ja muita sijoitustyylejä paremmin.
Sijoitustyylien suhteellinen tuottokehitys verrattuna markkinaindeksiin

Sektoreista teknologia ylivoimainen
Sektoreista sekä Euroopassa, että Yhdysvalloissa teknologia on ollut ylivoimainen vuoden alun ja sitä piemmän aikavälin tuoton perusteella. Kolmen kuukauden tuoton perusteella paras on ollut USA:ssa energia, mutta tämä johtuu siitä, että energiaosakkeet laskivat koronalaskussa niin alas ja kolmen kuukauden takainen lähtöpiste osuu lähelle pohjakosketusta. Teknologiaosakkeita on yksinkertaisesti oltava salkussa, jos haluaa päästä salkulla hyviin tuottoihin. Kymmenen vuoden aikajänteellä teknologiaosakkeet ovat USA:ssa tuottaneet 249,7 %-yksikköä markkinaindeksiä paremmin ja Euroopassa 133,7 %-yksikköä paremmin. Tästä syystä olemme tehneet helposti kopioitavan Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkun.

Osakkeiden arvostuskertoimet nousussa, vaikka tulokset laskussa
Jäsenille suunnatussa osiossa käymme läpi markkinoiden arvostuskertoimia, osakkeiden tulosennusteita sekä näiden kehitystä suhteessa historiaan. Mitkä ovat johtopäätöksemme sijoittajalla ja mitä korkeat arvostuskertoimet tarkoittavat odotettujen tuottojen näkökulmasta?
Kokeilun jälkeen tilaus jatkuu 11,90 €/kk. Voit perua milloin tahansa.