Institutionaalisten sijoittajien kiinnostus kryptovaluuttoihin kasvaa

Vaikka vuosi 2022 on tuonut mukanaan reippaasti lunta tupaan kryptomarkkinoilla, on kiinnostus kryptosijoittamista kohtaan säilynyt hyvänä. Elokuussa maailman suurin varainhoitaja BlackRock ilmoitti alkavansa tarjoamaan kryptovaluuttapalveluita institutionaalisille asiakkailleen.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Vaikka vuosi 2022 on tuonut mukanaan reippaasti lunta tupaan kryptomarkkinoilla, on kiinnostus kryptosijoittamista kohtaan säilynyt hyvänä. Elokuussa maailman suurin varainhoitaja BlackRock ilmoitti alkavansa tarjoamaan kryptovaluuttapalveluita institutionaalisille asiakkailleen.

Kryptohype näyttää jääneen vuoteen 2021, vaikka kryptovaluutat kiinnostavat sijoittajia edelleen

Vuosi 2022 on ollut haastava niin osake- kuin kryptovaluuttamarkkinoille. Kryptovaluuttojen ja teknologiaosakkeiden välinen korrelaatio on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen suurta, joten kryptojen arvot ovat pudonneet lähes rinnakkain teknologiaosakekurssien kanssa. Alkukesästä tilanne kryptomarkkinoilla vaikutti jo lupaavalta ja hintojen ajateltiin palaavan hiljalleen kasvu-urille. Kesä toi kuitenkin uutta lunta tupaan, ja jälleen kryptovaluuttojen kurssit sukelsivat muun markkinan mukana. Tilannetta kuvaa hyvin se, että vuoden viimeiselle neljännekselle saavuttaessa suurimman kryptovaluutta bitcoinin arvosta on sulanut lähes 60 prosenttia vuoden alusta.

Vaikka kryptovaluuttojen valtava ’hype’ ja räjähdysmäinen kasvu näyttää jääneen vuoteen 2021, ei kryptojen aika ole ohi. Toinen toistaan suuremmat yhtiöt ovat alkaneet soveltamaan kryptovaluuttoja sekä niiden taustalla olevaa lohkoketjuteknologiaa omiin käyttötarkoituksiinsa. Mielenkiinto kryptoja kohtaan ei siis ole kadonnut – päinvastoin. Kryptovaluutat ovat vakiinnuttamassa paikkaansa varteenotettavana vaihtoehtoisena sijoituskohteena, jolla voi sijoittaja voi hajauttaa sijoitussalkkuaan.

Bitcoinin kurssi kuluvana vuonna

Kryptovaluutoihin hajauttaminen; Bitcoinin kurssi kuluvana vuonna.
Bitcoinin kurssi kuluvana vuonna. Lähde: TradingView

Blackrock aloitti kryptovaluuttapalveluiden tarjoamisen

Elokuun mielenkiintoisin uutinen kryptomaailmassa oli se, kun maailman suurin varainhoitaja BlackRock ilmoitti alkavansa tarjota kryptovaluuttapalveluita institutionaalisille asiakkailleen. BlackRock perusteli päätöstään institutionaalisten sijoittajien kasvaneella kiinnostuksella kryptovaluuttamarkkinaa kohtaan. Kryptovaluuttapalveluiden tarjoaminen toteutetaan yhteistyössä yhdysvaltalaisen kryptovaluuttapörssi Coinbasen kanssa. Pian ilmoituksensa jälkeen, BlackRock julkaisi jo ensimmäisen bitcoin-rahastonsa. Kyseessä on spot-rahasto, joka tarkoittaa, että rahasto seuraa bitcoinin markkinahintaa. BlackRock tarjoaa rahastoaan aluksi vain yhdysvaltalaisille institutionaalisille asiakkailleen.

Mitä BlackRockin ja Coinbasen yhteistyö tarkoittaa kryptomarkkinoille? Yhdysvaltalaisvarainhoitaja hallinnoi heinäkuussa yhteensä noin 8,5 biljoonan euron varoja. Tämän kaliiperin toimijan myönteinen suhtautuminen kryptomarkkinaan kasvattaa uskoa pitkäaikaiseen kryptosijoittamiseen ja yleisesti kryptomarkkinaan. Hiljalleen kryptosijoittamisen maine nuorten ’uhkapelaamisena’ on siirtymässä syrjään, ja kryptovaluutat saavuttavat paikkansa omana omaisuuseränään, johon kuka vain voi sijoittaa. BlackRockin julkaiseman bitcoin-rahaston myötä voidaankin virallisesti pitää kryptovaluuttoihin hajauttamista varteenotettava sijoitusstrategiana. Vaikka kryptovaluuttojen ja osakkeiden välinen korrelaatio on kuluvana vuonna ollut poikkeuksellisen suurta, ovat kryptot pitkässä juoksussa seuranneet omia polkujaan, minkä takia niihin hajauttamalla voi pienentää sijoitussalkun riskiä.

Jo 2,5 % siivu bitcoiniin on historiassa parantanut sijoitussalkun tuottoa merkittävästi

Missä suhteessa sijoitussalkun kokoon kannattaa kryptovaluuttoihin sijoittaa, jotta hajautus olisi tehokkain? Talouslehti Forbesin artikkelin mukaan puhutaan varsin maltillisista summista. Vain 2,5 prosentin allokaatio sijoitettavasta varallisuudesta on artikkelin mukaan tuottanut historiassa jopa 24 % perinteisesti koottua salkkua paremmin. Väite perustuu CFA Instituten tekemään tutkimukseen, jossa perinteisesti koottua sijoitussalkkua verrattiin toiseen vastaavaan, mutta toisen salkun varoista 2,5 prosenttia oli sijoitettu bitcoiniin. Perinteisen osakesalkun tuotto tammikuusta 2014 syyskuuhun 2020 oli 6,26 %, kun taas kryptovaluuttaan hajauttaneen salkun tuotto oli jopa 8,6 %.

Vaikka 2,5 prosentin hajautus riitti merkittävään tuoton parannukseen, ei kryptoihin suositella allokoitavan enempää kuin 5 prosenttia sijoitussalkun varallisuudesta. Kryptovaluutat ovat tunnetusti erittäin korkean volatiliteetin omaava varallisuusluokka, ja niiden kurssit saattavat heilahdella paljon lyhyelläkin aikavälillä. Suositeltu 5 prosentin allokaatio perustuu siihen, että siihen kohdistuvat kurssivaihtelut ovat kestettävissä, eikä koko summan menettäminenkään aja taloudelliseen ahdinkoon. Luvut ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, sillä riskisietokyky vaihtelee jokaisen sijoittajan välillä. Kuten kaikessa sijoittamisessa, myös kryptomarkkinoilla hyvä nyrkkisääntö, on sijoittaa vain sen verran kuin on valmis menettämään.

Miten suomalainen sijoittaja voi hajauttaa kryptoihin?

Suomalainen sijoittaja voi hajauttaa kryptovaluuttoihin esimerkiksi Eurooppaan listatuilla ETF-rahastoilla, jotka sijoittavat kryptovaluuttapörsseihin ja lohkoketjuteknologiaa hyödyntäviin yhtiöihin. Tällainen rahasto on esimerkiksi ETF-työkalusta löytyvä VanEck Crypto and Blockchain Innovators UCITS ETF. Ongelma tämän kaltaisissa ETF:ssä on kuitenkin se, etteivät ne sijoita suoraan kryptovaluuttoihin, ja näin hajautus jää osakesektoritasolle eli vajaaksi.

Yksinkertaisin tapa hajauttaa suoraan omaisuusluokkaan, on avata tili kryptovaluuttapörssiin ja sijoittaa osa varoistaan suoraan kryptovaluuttoihin. Tänä päivänä kryptovaluuttapörsseissä on valinnanvaraa vaikka kuinka paljon. Suomalaiselle sijoittajalle ehdottomasti helpointa on kuitenkin valita kotimainen palveluntarjoaja, kuten Northcrypto.

Kotimaisen kryptovaluuttapörssin edut

Northcrypto on suomalainen Finanssivalvonnan tarkkailun alainen kryptovaluuttapörssi. Vuonna 2018 Turussa perustettu Northcrypto ei ole uusi tekijä kryptomarkkinoilla, mutta se on lähiaikoina saanut reipasta nostetta ja kasvattanut käyttäjäkuntaansa. Yhtiöllä onkin tällä hetkellä jo 20 000 aktiivista käyttäjää.

Suomalaiselle sijoittajalle Northcrypton palvelu on houkutteleva monesta syystä. Ensinnäkin Finanssivalvonnan tarkkailu tekee palvelusta todella luotettavan. Finanssivalvonta on asettanut virtuaalivaluuttapalveluiden tarjoajille listan määräyksiä ja ohjeita, joita noudattamalla yhtiön toiminnan turvallisuus ja varmuus voidaan taata. Northcrypto säilyttää esimerkiksi asiakkaidensa varat täysin erillään yhtiön omista, mikä takaa sen, että asiakas saa aina omansa takaisin, vaikka yhtiö ajautuisikin taloudellisiin vaikeuksiin. Luotettavuus näyttäytyy myös Northcrypton välittämissä kryptovaluutoissa. Verrattuna moniin kilpailijoihinsa, Northcrypton tarjoamien palveluiden ja kryptovaluuttojen määrä on pienemmästä päästä. Tämä johtuu siitä, että Northcrypto on valinnut välitettäväksi vain sellaisia kryptovaluuttoja, jotka ovat olleet markkinoilla pitkään ja näin ollen vakiinnuttaneet paikkansa. Toisin sanoen Northcrypto ei tarjoa uusia ja tuntemattomia kryptovaluuttoja, joiden toimintaan tai todelliseen päämäärään liittyy merkittäviä riskejä.

Northcrypto on suomalainen kryptovaluuttapörssi, joka on tehty suomalaiselle käyttäjälle. Yhtiön käyttöliittymä on suomenkielinen, minkä lisäksi Northcrypto tarjoaa asiakaspalvelua ja tietoa kryptovaluutoista suomeksi. Myös verotuksen osalta Northcrypton palvelu on kansainvälisiä kilpailijoitaan näppärämpi. Northcrypto nimittäin kerää kaikki tilillä tehdyt transaktiot suoraan verottajan vaatimalle 9A-ilmoituslomakkeelle sopivaan muotoon.

Northcrypton kulut

Myös kokeneemmalle kryptosijoittajalle Northcrypto on varteenotettava sijoitusalusta, sillä palvelun kulurakenne on varsin selkeä ja kansainvälisesti kilpailukykyinen – kaikista kaupoista Northcrypto veloittaa yhden prosentin kulun. Toisin kuin monet kilpailijat, Northcrypto ei veloita transaktion yhteydessä spreadejä, eikä yhtiö veloita mitään varallisuuden tallettamisesta palveluun. Varojen nostamisesta veloitetaan nostokulu, mutta myös ne ovat Northcryptolla hyvin maltilliset. Nostokulut vaihtelevat eri kryptovaluuttojen välillä, ja ne löytyvät palveluntarjoajan verkkosivuilta.

Liity Northcryptoon!



Tehty kaupallisessa yhteistyössä Northcrypto Oy:n kanssa.

Rahastotyökalu
Sinua voisi kiinnostaa
Katsaus Sijoittaja.fi mallisalkkuihin
Mallisalkkujen marraskuu – ETF-salkut jatkoivat hyvää suorittamistaan
Tekoälyuutiset: Tulevaisuuden ennustuksia
Laihdutuslääkkeillä valtavat markkinat – vertailussa Novo Nordisk ja Eli Lilly
Sijoittajan valinnat