NVIDIAn veret seisauttava tulos sai muut tekoälyä vauhdittavat siruyhtiöt nousuun Nvidian osake on noussut vuoden alusta jo 165 %. Yhtiö hyötyy erityisesti tekoälybuumista. Yhtiön tuore tulos oli veret seisauttava ja vanavedessä nousivat myös muut tekoälyosakkeet. Sijoittaja.fi 26.5.2023 AMD kansainvälinen sijoittaminen Nvidia osakkeet sijoitusideat Tekoäly TSMC Nvidian osake on noussut vuoden alusta jo 165 %. Yhtiö hyötyy erityisesti tekoälybuumista. Yhtiön tuore tulos oli veret seisauttava ja vanavedessä nousivat myös muut tekoälyosakkeet. NVIDIA Nvidia on vuonna 1993 Kaliforniassa perustettu teknologiayritys, joka valmistaa puolijohteita, grafiikkaprosessoreita peli- ja yritysmarkkinoille, sekä erilaisia järjestelmäpiirejä muun muassa autoteollisuuden tarpeisiin. Datakeskukset ovat myös keskeinen osa yhtiön liiketoimintaa. Nvidian osake on ollut huimassa nosteessa viime aikoina, sillä prosessorit ovat avainasemassa tekoälykehityksessä. NVIDIAn tulos Nvidian tulos oli analyytikoiden odotuksia selvästi parempi ja vaikka yhtiön kurssi oli ehtinyt nousta vuoden alusta 110 prosenttia ponkaisi kurssi tulosjulkistuksen jälkeen vielä reilut 24 prosenttia. Yhtiön markkina-arvo hätyyttelee jo biljoonan dollarin rajapyykkiä. Nvidia on 940 miljardin markkina-arvolla maailman kuudenneksi suurin yritys. Nvidian tulosta nosti erityisesti datakeskussegmentin ennätyksellinen tulos 4,28 miljardin dollarin liikevaihdolla. Datakeskukset ovat tekoälyn keskiössä ja Nividia on tässä segmentissä maailman kärkiyritys. Oikaisu osakekohtainen tulos 1,09$ (analyytikoiden konsensusennuste 0,92$) Liikevaihto 7,19 miljardia dollaria (analyytikoiden konsensusennuste 6,52) Kuva: App Economy Insights NVIDIAn siruja valmistaa TSMC Taiwan Semiconductor Manufacturing Company (TSMC) on maailman suurin puolijohdevalmistaja, joka tuottaa erilaisia puolijohdekomponentteja eri käyttötarkoituksiin, kuten tietokoneisiin ja puhelimiin. Yritys perustettiin vuonna 1987 ja sen pääkonttori sijaitsee Taiwanissa. TSMC:n asiakkaisiin kuuluu useita teknologiajättejä, kuten Apple, Nvidia, AMD ja Qualcomm. TSMC:llä on erittäin vahva asema puolijohdeteollisuudessa, ja sen ennustetaan kasvavan merkittävästi seuraavien vuosien aikana, kun tekoälyn, 5G:n ja IoT:n kaltaiset teknologiat tulevat yleisemmin käyttöön. Siksi TSMC on houkutteleva sijoituskohde sijoittajille, jotka etsivät potentiaalisia pitkäaikaisia sijoitusmahdollisuuksia tekoälyalalta. Tekoälystä hyötyvät siruosakkeet nousivat Nvidian vanavedessä Nvidian tuloksen jälkeen monien muiden siruyhtiöiden kurssit lähtivät nousuun. NVIDIAn* tulosjulkistuksen jälkeen eritisesti TSMC* ja AMD* nousivat hurjasti. TSMC:n kurssi nousi jopa 12 prosenttia ja AMD reilut 11 prosenttia. Yhtiöiltä ei tullut mitään tiedotetta, joten nousu johtui täysin Nvidian tulosjulkistuksen yhteydessä kertomasta tekoälytrendin vaikutuksista sirumarkkinaan. Alla on muutamien tunnettujen puolijohdeosakkeiden elisiä kurssinousuja. Nvidia, TSMC ja AMD olivat vahvimpia. Myös Broadcomin kurssi nousi 7,3 prosenttia. Sitä vastoin Intelin kurssi laski. Tämän entisen teknologiatähden ei uskota pysyvän kehityksessä mukana. Tekoälymegatrendi näyttää repivän eroa alan johtavien ja perässähiihtäjien välillä. Kuva: eToro Nosta sijoitussalkun tuottoa hajauttamalla kansainvälisesti Suomalaisten osakesijoittajien perisynti on puutteellinen hajautus. Aktiivisempienkin sijoittajien salkussa pääpaino saattaa olla kotimaisissa osakkeissa. Sijoittajan ei kannata yliarvioida kotikenttäetua. Yleensä salkun tuoton ratkaisee se, kuinka hyviä yhtiöitä salkussa on ja kuinka kattavasti se on hajautettu. Siksi hajauttaminen kansainvälisiin tunnettuihin eri alojen, kuten puolijohdeteollisuuden johtaviin osakkeisiin todennäköisesti nostaa sijoitussalkun tuottoa pitkässä juoksussa. Tekoälyyn sijoittava salkku eTorossa eToro on rakentanut tekoälyyn sijoittavan AI-Revolution* Smart Porfolion tämän vuoden alusta. Salkku on tuottanut erinomaisesti ja nousua on kertynyt on 32 prosenttia. Salkku on tosin uusi, mutta tietosivuilta näkee miten salkku olisi potentiaalisesti eri tuottanut vuodesta 2018 alkaen. Salkun pystyy kopioimaan 500 dollarilla, jolloin salkussa tehnyt muutokset tapahtuvat automaattisesti myös salkussasi. Nvidia on salkun toiseksi suurin sijoitus. Nvidia on myös toiseksi eniten noussut osake Palantirin jälkeen. Kaikki tässä artikkelissa mainitut yhtiöt löytyvät eToron valikoimasta. eTorossa hajauttaminen on helppoa, koska sijoittaja voi ostaa myös osakkeiden osia. Esimerkiksi 380 dollarin arvoista NVIDIAn osaketta voi ostaa 10 dollarilla. Näin ollen viiteen tunnettuun johtavaan puolijohdeteollisuuden yhtiöön sijoittavan osakesalkun voi rakentaa jo 50 dollarilla. Avaa tili eToroon alla olevan linkin kautta ja saat käyttöösi Sijoittaja.fi:n neuvottelemat edut. Pienin talletus eToroon on 50 dollaria ja pienin sijoitus yksittäiseen osakkeeseen on 10 dollaria. (*) Affiliate-linkki. Linkin kautta siirtyminen sivustolle ei aiheuta kuluja käyttäjälle. Tehdyistaä tilauksista sivusto voi saada rahallisen korvauksen. AMD kansainvälinen sijoittaminen Nvidia osakkeet sijoitusideat Tekoäly TSMC
NVIDIA Nvidia on vuonna 1993 Kaliforniassa perustettu teknologiayritys, joka valmistaa puolijohteita, grafiikkaprosessoreita peli- ja yritysmarkkinoille, sekä erilaisia järjestelmäpiirejä muun muassa autoteollisuuden tarpeisiin. Datakeskukset ovat myös keskeinen osa yhtiön liiketoimintaa. Nvidian osake on ollut huimassa nosteessa viime aikoina, sillä prosessorit ovat avainasemassa tekoälykehityksessä. NVIDIAn tulos Nvidian tulos oli analyytikoiden odotuksia selvästi parempi ja vaikka yhtiön kurssi oli ehtinyt nousta vuoden alusta 110 prosenttia ponkaisi kurssi tulosjulkistuksen jälkeen vielä reilut 24 prosenttia. Yhtiön markkina-arvo hätyyttelee jo biljoonan dollarin rajapyykkiä. Nvidia on 940 miljardin markkina-arvolla maailman kuudenneksi suurin yritys. Nvidian tulosta nosti erityisesti datakeskussegmentin ennätyksellinen tulos 4,28 miljardin dollarin liikevaihdolla. Datakeskukset ovat tekoälyn keskiössä ja Nividia on tässä segmentissä maailman kärkiyritys. Oikaisu osakekohtainen tulos 1,09$ (analyytikoiden konsensusennuste 0,92$) Liikevaihto 7,19 miljardia dollaria (analyytikoiden konsensusennuste 6,52) Kuva: App Economy Insights NVIDIAn siruja valmistaa TSMC Taiwan Semiconductor Manufacturing Company (TSMC) on maailman suurin puolijohdevalmistaja, joka tuottaa erilaisia puolijohdekomponentteja eri käyttötarkoituksiin, kuten tietokoneisiin ja puhelimiin. Yritys perustettiin vuonna 1987 ja sen pääkonttori sijaitsee Taiwanissa. TSMC:n asiakkaisiin kuuluu useita teknologiajättejä, kuten Apple, Nvidia, AMD ja Qualcomm. TSMC:llä on erittäin vahva asema puolijohdeteollisuudessa, ja sen ennustetaan kasvavan merkittävästi seuraavien vuosien aikana, kun tekoälyn, 5G:n ja IoT:n kaltaiset teknologiat tulevat yleisemmin käyttöön. Siksi TSMC on houkutteleva sijoituskohde sijoittajille, jotka etsivät potentiaalisia pitkäaikaisia sijoitusmahdollisuuksia tekoälyalalta. Tekoälystä hyötyvät siruosakkeet nousivat Nvidian vanavedessä Nvidian tuloksen jälkeen monien muiden siruyhtiöiden kurssit lähtivät nousuun. NVIDIAn* tulosjulkistuksen jälkeen eritisesti TSMC* ja AMD* nousivat hurjasti. TSMC:n kurssi nousi jopa 12 prosenttia ja AMD reilut 11 prosenttia. Yhtiöiltä ei tullut mitään tiedotetta, joten nousu johtui täysin Nvidian tulosjulkistuksen yhteydessä kertomasta tekoälytrendin vaikutuksista sirumarkkinaan. Alla on muutamien tunnettujen puolijohdeosakkeiden elisiä kurssinousuja. Nvidia, TSMC ja AMD olivat vahvimpia. Myös Broadcomin kurssi nousi 7,3 prosenttia. Sitä vastoin Intelin kurssi laski. Tämän entisen teknologiatähden ei uskota pysyvän kehityksessä mukana. Tekoälymegatrendi näyttää repivän eroa alan johtavien ja perässähiihtäjien välillä. Kuva: eToro Nosta sijoitussalkun tuottoa hajauttamalla kansainvälisesti Suomalaisten osakesijoittajien perisynti on puutteellinen hajautus. Aktiivisempienkin sijoittajien salkussa pääpaino saattaa olla kotimaisissa osakkeissa. Sijoittajan ei kannata yliarvioida kotikenttäetua. Yleensä salkun tuoton ratkaisee se, kuinka hyviä yhtiöitä salkussa on ja kuinka kattavasti se on hajautettu. Siksi hajauttaminen kansainvälisiin tunnettuihin eri alojen, kuten puolijohdeteollisuuden johtaviin osakkeisiin todennäköisesti nostaa sijoitussalkun tuottoa pitkässä juoksussa. Tekoälyyn sijoittava salkku eTorossa eToro on rakentanut tekoälyyn sijoittavan AI-Revolution* Smart Porfolion tämän vuoden alusta. Salkku on tuottanut erinomaisesti ja nousua on kertynyt on 32 prosenttia. Salkku on tosin uusi, mutta tietosivuilta näkee miten salkku olisi potentiaalisesti eri tuottanut vuodesta 2018 alkaen. Salkun pystyy kopioimaan 500 dollarilla, jolloin salkussa tehnyt muutokset tapahtuvat automaattisesti myös salkussasi. Nvidia on salkun toiseksi suurin sijoitus. Nvidia on myös toiseksi eniten noussut osake Palantirin jälkeen. Kaikki tässä artikkelissa mainitut yhtiöt löytyvät eToron valikoimasta. eTorossa hajauttaminen on helppoa, koska sijoittaja voi ostaa myös osakkeiden osia. Esimerkiksi 380 dollarin arvoista NVIDIAn osaketta voi ostaa 10 dollarilla. Näin ollen viiteen tunnettuun johtavaan puolijohdeteollisuuden yhtiöön sijoittavan osakesalkun voi rakentaa jo 50 dollarilla. Avaa tili eToroon alla olevan linkin kautta ja saat käyttöösi Sijoittaja.fi:n neuvottelemat edut. Pienin talletus eToroon on 50 dollaria ja pienin sijoitus yksittäiseen osakkeeseen on 10 dollaria. (*) Affiliate-linkki. Linkin kautta siirtyminen sivustolle ei aiheuta kuluja käyttäjälle. Tehdyistaä tilauksista sivusto voi saada rahallisen korvauksen. AMD kansainvälinen sijoittaminen Nvidia osakkeet sijoitusideat Tekoäly TSMC