Mandatum on Helsingin pörssin kolmanneksi omistetuin yhtiö

Lokakuun lopussa Mandatumilla oli jopa lähes 13 000 omistajaa enemmän kuin Sammolla. Sammon omistajien nettomäärä on pysynyt lähes muuttumattomana edelliskuun aikana.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Lokakuun lopussa Mandatumilla oli jopa lähes 13 000 omistajaa enemmän kuin Sammolla. Sammon omistajien nettomäärä on pysynyt lähes muuttumattomana edelliskuun aikana.

Mandatum

Lokakuun alussa pörssitaipaleensa aloittanut Mandatum on jopa hieman yllättäen kivunnut Helsingin pörssin kolmanneksi omistetuimmaksi yhtiöksi. Euroclear Finlandin tuoreista tilastoista selviää, että lokakuun loppuun mennessä Mandatumilla oli lähes 222 000 omistajaa, ja omistajien määrällä mitattuna sen edellä ovat vain Nordea ja Nokia.

Sampo-konsernista eriytetystä Mandatumista tiedettiinkin tulevan yksi omistetuimmista yhtiöistä, sillä Sampo oli vielä syyskuun lopulla Helsingin pörssin neljänneksi omistetuin yhtiö, ja jokainen Sammon omistaja sai itselleen yhden kappaleen Mandatumin osaketta.

Mandatum kiinnostanut sijoittajia Sampoa enemmän

Syyskuun lopulla Sammolla oli lähes 209 000 yksittäistä omistajaa, ja omistajien nettomäärä ei ole juurikaan muuttunut lokakuun loppuun mennessä. Kun tätä lukua verrataan Mandatumin lokakuun lopun omistajien määrään, huomataan että Mandatumille on nettomääräisesti virrannut tuhansia uusia omistajia. Mandatum on siis selvästi herättänyt kiinnostusta sijoituskohteena, mutta toisaalta kiinnostus Sampoa kohtaan ei näytä hiipuneen.

Voit tutustua tästä artikkelista laajempaan analyysiimme Mandatumista.

Mandatumin osake palautunut ensimmäisten pörssipäivien myyntipaineen jälkeen

Lokakuun ensimmäisenä pörssipäivänä Mandatumin osaketta vaihdettiin ylivoimaisesti eniten Helsingin pörssissä ja ensimmäisten kaupankäyntipäivien aikana siihen kohdistuikin paljon myyntipainetta, mikä laski osakkeen 3,3 euron tuntumaan. Tämä johtui todennäköisesti osittaisjakautumisen luonteesta, sillä Mandatumin osaketta sai jokainen Sammon omistaja, halusi osaketta tai ei.

Kuitenkin kun kaikki halukkaat myyjät olivat päässeet irti osakkeista, saivat ostolaidalla olevat sijoittajat vallan ja osake nousikin melko nopeasti lähemmäs 4,0 euron tuntumaa lokakuun puoleenväliin tultaessa. Tämän jälkeen Mandatumin osakkeen kurssiliikkeet ovat tasoittuneet, ja osakkeen arvo on päätynyt 3,73 euroon 2.11.2023 close-hinnalla mitattuna.

Lähde: TradingView

Seuraa tuloskautta

Vaikka suuri osa Helsingin pörssin yhtiöistä on jo julkaissut vuoden 2023 kolmannen neljänneksen tuloksensa, on Mandatumilla ja Sammolla se vielä edessä ja molemat yhtiöt julkaisevat osavuosikatsauksensa 8.11.2023.

Rahastotyökalu
Sinua voisi kiinnostaa
Katsaus Sijoittaja.fi mallisalkkuihin
Mallisalkkujen marraskuu – ETF-salkut jatkoivat hyvää suorittamistaan
Euroalueen talous rämpii. Suomessa laskusuhdanne ohi.
Sijoittaja.fi:n katsaus IPO:ihin
Suomi Fundamentti -mallisalkku
Sijoittajan valinnat