Analyysi: Qt Groupin tulosvaroitus Qt Group antoi tulosvaroituksen, jonka mukaan vuoden 2023 liikevaihdon kasvu olisi jäämässä aiemmista arvioista. Sijoittajat reagoivat tulosvaroitukseen positiivisesti. Sijoittaja.fi 5.1.2024 analyysi osakkeet pörssiyhtiöt Qt Group sijoitusideat tulokset tuloskausi Qt Group antoi tulosvaroituksen, jonka mukaan vuoden 2023 liikevaihdon kasvu olisi jäämässä aiemmista arvioista. Sijoittajat reagoivat tulosvaroitukseen positiivisesti. Qt Groupin tulosvaroitus Qt Group antoi perjantaina 5.1.2024 tulosvaroituksen, jonka mukaan yhtiön liikevaihto tulee jäämään hieman alle odotetun tason. Alustavien Q4-lukujen mukaan yhtiön liikevaihto tulee olemaan noin 59 miljoonaa euroa, jolloin koko vuoden 2023 liikevaihto tulee olemaan noin 180–181 miljoonaa euroa. Tällöin liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin viime vuonna olisi yhtiön mukaan noin 18–19 % edelliseen vuoteen nähden, kun aiemman ohjeistuksen mukaan yhtiö odotti liikevaihdon kasvavan 20–25 %. Yhtiön johdon mukaan arvioita hieman heikompi kasvu johtuu lähinnä konsultointiliiketoiminnan tuloksen jäädessä ennusteista sekä uusien kehittäjälisenssien maturiteetin painottumisen arvioitua enemmän yksivuotisiin lisensseihin useampivuotisten sopimusten sijaan. Samassa tiedotteessa yhtiön johto arvioi Qt Groupin liikevoittomarginaalin (EBITA-%) olevan vuonna 2023 lähellä 30 prosenttia tai sen yli, kun aiemman ohjeistuksen mukaan liikevoittomarginaalin odotettiin olevan 25–30 prosenttia. Yhtiön johto toteaa vuoden viimeisen neljänneksen olleen yhtiön historian paras, ja että yhtiö myi ennätysmäärän uusia kehittäjälisenssejä. Yhtiö julkaisee tarkemmat tulosluvut perjantaina 16.2.2024 ja antaa samalla tulosohjeistuksen vuodelle 2024. Qt:n tulosvaroitus Q3/2023 – Kasvu ja tuloskehitys jäivät odotuksista jälkeen Qt Groupin liikevaihto oli 38,0 M€ (ennuste 42,7 M€) ja liiketulos 7,2 M€ (ennuste 9,3 M€). Vuoden 2023 kolmas vuosineljännes sujui Qt Groupilta yhtiön omia arvioita heikommin. Qt:n vuosineljänneksen liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin jäi 13 %:iin. Liikevaihdon kasvua on koko vuoden ajan hidastanut markkinatilanteen yleinen epävarmuus, mikä on yhtiöllä näkynyt erityisesti konsultointiprojektien vähenemisenä ja uusien kehittäjälisenssien maturiteetissa, joka on painottunut yksivuotisiin lisensseihin. Valuuttakurssimuutosten vaikutus yhtiön liikevaihtoon oli Q3:lla -1,7 miljoonaa euroa negatiivinen. Edellä mainittujen, koko kuluvan vuoden ajan vaikuttaneiden seikkojen lisäksi katsauskauden liikevaihdon vaatimaton kasvu johtui osaltaan myös lykkääntyneistä kaupoista, mukana myös muutama merkittävämpi kauppa. Q3:n liikevoitto (EBITA) oli 9,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua 16,2 % edellisvuoteen verrattuna. Toiminnan kannattavuus (EBITA-%) oli yhtiön johdon mukaan hyvä huomioiden arvioitua vaatimattomampi liikevaihdon kasvu ja se, että Qt on edelleen jatkanut suunniteltuja kasvuinvestointeja talouden yleisestä epävarmuudesta huolimatta. Yhtiön liiketulos (EBIT) kasvoi 14,3 %. Epäsuotuisasta markkinatilanteesta ja heikosta kolmannesta kvartaalista huolimatta yhtiön johdon mukaan Qt:n näkymät loppuvuotta koskien ovat hyvät ja avointen myyntimahdollisuuksien määrä on ennätystasolla. Tulosjulkaisun yhteydessä Qt kuitenkin tarkensi ohjaustaan. Yhtiö arvioi sen liikevaihdon kasvavan vertailukelpoisin valuutoin 20-25 % edellisvuodesta (aiemmin: 20-30 %), ja sen liikevoittomarginaalin (EBITA-%) olevan 25-30 % (aiemmin: 20-30 %) vuonna 2023. Qt Group päivitti osavuosikatsauksen yhteydessä pitkän aikavälin tavoitteensa Qt Group ilmoitti osavuosikatsauksen jälkeen, että yhtiön hallitus on päättänyt kokouksessaan 26.10.2023 päivittää yhtiön taloudellisia tavoitteita vuoteen 2027 ulottuvalle uudelle strategiakaudelle. Hallituksen päätöksen mukaan yhtiö tavoittelee vuoteen 2027 ulottuvalla uudella strategiakaudella 20-30% vuosittaista liikevaihdon kasvua, mikä tarkoittaa, että yhtiö enemmän kuin kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tulevien neljän vuoden aikana vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalia (EBITA-%) Qt pyrkii asetettuihin uuden strategiakauden tavoitteisiin ensi sijassa orgaanisella kasvulla. Orgaanisen kasvun lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti strategiaansa tukevia täsmähankintoja yritysostojen kautta. Qt:n ilmoitti myös tarkoitukseseen pidättäytyä osingonjaosta toistaiseksi. Aiemmin Qt tavoitteli 30-40 prosentin kasvua, ja 20-30 prosentin EBIT-marginaalia. Qt Groupin osake ja sijoittajan näkökulma Jäsenosiossa tarkastelemme osakekurssin kehitystä sekä tuomme esille sijoittajan näkökulman. Kannattaako osaketta ostaa? Tulosvaroituksen antaneen Qt Groupin osake avasi perjantaina pörssissä noin 9 %:n laskussa, mutta tilanne muuttui hyvin nopeasti kaupankäynnin kunnolla alkaessa. Osake kipusi nopeasti edellisen päivän close-hinnan tasolle, ja jatkoi myös tästä vahvassa nousussa. Iltapäivällä osake oli jo noin +5 % nousussa edellisestä päivästä. Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? Kirjaudu Googlella Seuraa tuloskautta Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Katso sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja arvostuskertoimet Osaketyökalusta. analyysi osakkeet pörssiyhtiöt Qt Group sijoitusideat tulokset tuloskausi
Qt Groupin tulosvaroitus Qt Group antoi perjantaina 5.1.2024 tulosvaroituksen, jonka mukaan yhtiön liikevaihto tulee jäämään hieman alle odotetun tason. Alustavien Q4-lukujen mukaan yhtiön liikevaihto tulee olemaan noin 59 miljoonaa euroa, jolloin koko vuoden 2023 liikevaihto tulee olemaan noin 180–181 miljoonaa euroa. Tällöin liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin viime vuonna olisi yhtiön mukaan noin 18–19 % edelliseen vuoteen nähden, kun aiemman ohjeistuksen mukaan yhtiö odotti liikevaihdon kasvavan 20–25 %. Yhtiön johdon mukaan arvioita hieman heikompi kasvu johtuu lähinnä konsultointiliiketoiminnan tuloksen jäädessä ennusteista sekä uusien kehittäjälisenssien maturiteetin painottumisen arvioitua enemmän yksivuotisiin lisensseihin useampivuotisten sopimusten sijaan. Samassa tiedotteessa yhtiön johto arvioi Qt Groupin liikevoittomarginaalin (EBITA-%) olevan vuonna 2023 lähellä 30 prosenttia tai sen yli, kun aiemman ohjeistuksen mukaan liikevoittomarginaalin odotettiin olevan 25–30 prosenttia. Yhtiön johto toteaa vuoden viimeisen neljänneksen olleen yhtiön historian paras, ja että yhtiö myi ennätysmäärän uusia kehittäjälisenssejä. Yhtiö julkaisee tarkemmat tulosluvut perjantaina 16.2.2024 ja antaa samalla tulosohjeistuksen vuodelle 2024. Qt:n tulosvaroitus Q3/2023 – Kasvu ja tuloskehitys jäivät odotuksista jälkeen Qt Groupin liikevaihto oli 38,0 M€ (ennuste 42,7 M€) ja liiketulos 7,2 M€ (ennuste 9,3 M€). Vuoden 2023 kolmas vuosineljännes sujui Qt Groupilta yhtiön omia arvioita heikommin. Qt:n vuosineljänneksen liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin jäi 13 %:iin. Liikevaihdon kasvua on koko vuoden ajan hidastanut markkinatilanteen yleinen epävarmuus, mikä on yhtiöllä näkynyt erityisesti konsultointiprojektien vähenemisenä ja uusien kehittäjälisenssien maturiteetissa, joka on painottunut yksivuotisiin lisensseihin. Valuuttakurssimuutosten vaikutus yhtiön liikevaihtoon oli Q3:lla -1,7 miljoonaa euroa negatiivinen. Edellä mainittujen, koko kuluvan vuoden ajan vaikuttaneiden seikkojen lisäksi katsauskauden liikevaihdon vaatimaton kasvu johtui osaltaan myös lykkääntyneistä kaupoista, mukana myös muutama merkittävämpi kauppa. Q3:n liikevoitto (EBITA) oli 9,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua 16,2 % edellisvuoteen verrattuna. Toiminnan kannattavuus (EBITA-%) oli yhtiön johdon mukaan hyvä huomioiden arvioitua vaatimattomampi liikevaihdon kasvu ja se, että Qt on edelleen jatkanut suunniteltuja kasvuinvestointeja talouden yleisestä epävarmuudesta huolimatta. Yhtiön liiketulos (EBIT) kasvoi 14,3 %. Epäsuotuisasta markkinatilanteesta ja heikosta kolmannesta kvartaalista huolimatta yhtiön johdon mukaan Qt:n näkymät loppuvuotta koskien ovat hyvät ja avointen myyntimahdollisuuksien määrä on ennätystasolla. Tulosjulkaisun yhteydessä Qt kuitenkin tarkensi ohjaustaan. Yhtiö arvioi sen liikevaihdon kasvavan vertailukelpoisin valuutoin 20-25 % edellisvuodesta (aiemmin: 20-30 %), ja sen liikevoittomarginaalin (EBITA-%) olevan 25-30 % (aiemmin: 20-30 %) vuonna 2023. Qt Group päivitti osavuosikatsauksen yhteydessä pitkän aikavälin tavoitteensa Qt Group ilmoitti osavuosikatsauksen jälkeen, että yhtiön hallitus on päättänyt kokouksessaan 26.10.2023 päivittää yhtiön taloudellisia tavoitteita vuoteen 2027 ulottuvalle uudelle strategiakaudelle. Hallituksen päätöksen mukaan yhtiö tavoittelee vuoteen 2027 ulottuvalla uudella strategiakaudella 20-30% vuosittaista liikevaihdon kasvua, mikä tarkoittaa, että yhtiö enemmän kuin kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tulevien neljän vuoden aikana vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalia (EBITA-%) Qt pyrkii asetettuihin uuden strategiakauden tavoitteisiin ensi sijassa orgaanisella kasvulla. Orgaanisen kasvun lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti strategiaansa tukevia täsmähankintoja yritysostojen kautta. Qt:n ilmoitti myös tarkoitukseseen pidättäytyä osingonjaosta toistaiseksi. Aiemmin Qt tavoitteli 30-40 prosentin kasvua, ja 20-30 prosentin EBIT-marginaalia. Qt Groupin osake ja sijoittajan näkökulma Jäsenosiossa tarkastelemme osakekurssin kehitystä sekä tuomme esille sijoittajan näkökulman. Kannattaako osaketta ostaa? Tulosvaroituksen antaneen Qt Groupin osake avasi perjantaina pörssissä noin 9 %:n laskussa, mutta tilanne muuttui hyvin nopeasti kaupankäynnin kunnolla alkaessa. Osake kipusi nopeasti edellisen päivän close-hinnan tasolle, ja jatkoi myös tästä vahvassa nousussa. Iltapäivällä osake oli jo noin +5 % nousussa edellisestä päivästä. Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? Kirjaudu Googlella Seuraa tuloskautta Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Katso sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja arvostuskertoimet Osaketyökalusta. analyysi osakkeet pörssiyhtiöt Qt Group sijoitusideat tulokset tuloskausi