Teslan osake nousussa odotettua parempien toimitusten myötä Tesla päihitti odotukset uusien autojen toimituksesta vuoden toisella kvartaalilla. Osake oli pörssissä noin 10 % nousussa. Osakekurssi on ollut reippaassa nousussa huhtikuun pohjalukemien jälkeen. Timo Heikkilä 3.7.2024 analyysi kansainvälinen sijoittaminen osakkeet pörssiyhtiöt teknologiayhtiöt Tesla tulokset Tesla päihitti odotukset uusien autojen toimituksesta vuoden toisella kvartaalilla. Osake oli pörssissä noin 10 % nousussa. Osakekurssi on ollut reippaassa nousussa huhtikuun pohjalukemien jälkeen. Teslan Q2-autotoimitukset Teslan osake oli tiistaina noin 10 % nousussa, kun yhtiö raportoi vuoden toisen kvartaalin toimitusmäärät. Tesla toimitti toisella kvartaalilla yhteensä 443 956 ajoneuvoa, mikä oli 4,8 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Vuoden ensimmäisestä neljänneksestä toimitukset nousivat 14,8 %. Wall Street odotti Teslan toimittaneen noin 438 000 ajoneuvoa toisen kvartaalin aikana, eli yhtiö onnistui päihittämään ennustetut toimitusmäärät. Toisella neljänneksellä yhtiö valmisti 410 831 ajoneuvoa. Yhtiö kertoo myös asentaneensa toisella kvartaalilla energian varastointiin käytettävää akkukapasiteettia 9,4 gigawattitunnin edestä, mikä on selvästi enemmän aikaisempiin kvartaaleihin verrattuna. Teslan Q1/2024 jäi ennusteista EPS: $0,45 vs. ennuste $0,51 Liikevaihto: 21,30 miljardia dollaria vs. ennuste 22,15 miljardia dollaria Tesla raportoi 9 prosentin laskusta ensimmäisen neljänneksen liikevaihdossa. Kyseessä oli suurin lasku sitten vuoden 2012. Teslan liikevaihto ja tulos jäivät analyytikoiden ennusteista. Liikevaihto laski 21,30 miljardiin dollariin vertailukauden 23,33 miljardista dollarista ja neljännen kvartaalin 25,17 miljardista dollarista. Nettotulos laski 55 % 1,13 miljardiin dollariin verrattuna vuoden takaiseen 2,51 miljardiin dollariin. Tesla Automotive -segmentin liikevaihto laski 13 % vuodentakaisesta 17,38 miljardiin dollariin. Vapaa kassavirta kääntyi negatiiviseksi yhtiön raportoidessa 2,53 miljardin dollarin alijäämän. Vuosi sitten Teslan vapaa kassavirta oli 441 miljoonaa dollaria ja neljännellä neljänneksellä 2,06 miljardia dollaria. Tesla selitti negatiivista lukua 2,7 miljardin dollarin varaston kasvulla ja 1 miljardin dollarin investoinneilla ”tekoälyn infrastruktuuriin”. Huhtikuun aikana yhtiö on ilmoittanut jälleen hinnanalennuksista, joilla varastoa pyritään saamaan matalammaksi. Hinnanalennuksilla on vaikutus yhtiön kannattavuuteen. Q1:llä liikevoittomarginaali oli 5,5 %, kun se oli vuosi sitten 11,4 %. Oikaistu käyttökateprosentti oli kuitenkin hyvällä tasolla 15,9 prosentissa, jossa oli nousua Q4:sta, mutta laskua vertailukauden 18,3 prosentista. Teslan energialiiketoiminnan liikevaihto kasvoi 7 % 1,64 miljardiin dollariin, kun taas palveluiden ja muiden liikevaihto nousi 25 % 2,29 miljardiin dollariin verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Teslalta edullisia automalleja ennakoitua aiemmin Musk kertoi Q1-analyytikkopuhelussa, että yhtiö suunnittelee aloittavansa uusien mallien tuotannon ”alkuvuodesta 2025, ellei jopa loppuvuonna 2024”. Aiemmin tuotannon odotettiin alkavan vuoden 2025 toisella puoliskolla. Musk myös kehui Teslaa sijoituksista tekoälyn infrastruktuuriin ja sanoi yhtiön olevan keskusteluissa ”yhden suuren autonvalmistajan” kanssa lisensoidakseen sen kuljettajan avustusjärjestelmän, jota markkinoidaan Yhdysvalloissa nimellä Full Self-Driving eli FSD -vaihtoehto. Teslan osakkeen syöksykierre katkennut Teslan osake oli laskutrendissä ennen Q1-tulosjulkistusta. Osake kuitenkin nousi tulosjulkistuksen jälkeen jälkipörssissä sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Elon Musk kertoi sijoittajille, että uusien edullisten sähköautojen tuotanto voisi alkaa odotettua aikaisemmin. Teslan osake on ollut myös kesäkuun loppupuolella nousussa, ja toisen kvartaalin toimituslukujen julkaisun jälkeen osake oli pörssissä noin 10 % nousussa. Huhtikuun pohjalukemista osake on noussut jo yli 60 %. Kuvan lähde: Sijoittaja360 Tesla Sijoittajan näkökulma Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? Kirjaudu Googlella Sijoita Teslan osakkeeseen (Tunnus: TSLA) Tesla on yksi suosituimmista osakkeista eTorossa ja sijoittajat käyvät alustalla yhtiöstä kiivasta keskustelua. Rekisteröidy eToroon* eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa osakkeisiin ja kryptovaluuttoihin sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla. Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen. 51 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen. Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille. Tämä informaatio on tarkoitettu vain tiedon ja koulutuksen tarkoituksiin eikä sitä tulisi pitää sijoitusneuvontana tai sijoitussuosituksena. Aiempi kehitys ei ole tae tulevista tuotoista. Copy Trading ei ole sijoitusneuvontaa. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Pääomasi on vaarassa. Pääomasi on vaarassa. Muita kuluja sovelletaan. Lisätietoja etoro.com/trading/fees analyysi kansainvälinen sijoittaminen osakkeet pörssiyhtiöt teknologiayhtiöt Tesla tulokset
Teslan Q2-autotoimitukset Teslan osake oli tiistaina noin 10 % nousussa, kun yhtiö raportoi vuoden toisen kvartaalin toimitusmäärät. Tesla toimitti toisella kvartaalilla yhteensä 443 956 ajoneuvoa, mikä oli 4,8 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Vuoden ensimmäisestä neljänneksestä toimitukset nousivat 14,8 %. Wall Street odotti Teslan toimittaneen noin 438 000 ajoneuvoa toisen kvartaalin aikana, eli yhtiö onnistui päihittämään ennustetut toimitusmäärät. Toisella neljänneksellä yhtiö valmisti 410 831 ajoneuvoa. Yhtiö kertoo myös asentaneensa toisella kvartaalilla energian varastointiin käytettävää akkukapasiteettia 9,4 gigawattitunnin edestä, mikä on selvästi enemmän aikaisempiin kvartaaleihin verrattuna. Teslan Q1/2024 jäi ennusteista EPS: $0,45 vs. ennuste $0,51 Liikevaihto: 21,30 miljardia dollaria vs. ennuste 22,15 miljardia dollaria Tesla raportoi 9 prosentin laskusta ensimmäisen neljänneksen liikevaihdossa. Kyseessä oli suurin lasku sitten vuoden 2012. Teslan liikevaihto ja tulos jäivät analyytikoiden ennusteista. Liikevaihto laski 21,30 miljardiin dollariin vertailukauden 23,33 miljardista dollarista ja neljännen kvartaalin 25,17 miljardista dollarista. Nettotulos laski 55 % 1,13 miljardiin dollariin verrattuna vuoden takaiseen 2,51 miljardiin dollariin. Tesla Automotive -segmentin liikevaihto laski 13 % vuodentakaisesta 17,38 miljardiin dollariin. Vapaa kassavirta kääntyi negatiiviseksi yhtiön raportoidessa 2,53 miljardin dollarin alijäämän. Vuosi sitten Teslan vapaa kassavirta oli 441 miljoonaa dollaria ja neljännellä neljänneksellä 2,06 miljardia dollaria. Tesla selitti negatiivista lukua 2,7 miljardin dollarin varaston kasvulla ja 1 miljardin dollarin investoinneilla ”tekoälyn infrastruktuuriin”. Huhtikuun aikana yhtiö on ilmoittanut jälleen hinnanalennuksista, joilla varastoa pyritään saamaan matalammaksi. Hinnanalennuksilla on vaikutus yhtiön kannattavuuteen. Q1:llä liikevoittomarginaali oli 5,5 %, kun se oli vuosi sitten 11,4 %. Oikaistu käyttökateprosentti oli kuitenkin hyvällä tasolla 15,9 prosentissa, jossa oli nousua Q4:sta, mutta laskua vertailukauden 18,3 prosentista. Teslan energialiiketoiminnan liikevaihto kasvoi 7 % 1,64 miljardiin dollariin, kun taas palveluiden ja muiden liikevaihto nousi 25 % 2,29 miljardiin dollariin verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Teslalta edullisia automalleja ennakoitua aiemmin Musk kertoi Q1-analyytikkopuhelussa, että yhtiö suunnittelee aloittavansa uusien mallien tuotannon ”alkuvuodesta 2025, ellei jopa loppuvuonna 2024”. Aiemmin tuotannon odotettiin alkavan vuoden 2025 toisella puoliskolla. Musk myös kehui Teslaa sijoituksista tekoälyn infrastruktuuriin ja sanoi yhtiön olevan keskusteluissa ”yhden suuren autonvalmistajan” kanssa lisensoidakseen sen kuljettajan avustusjärjestelmän, jota markkinoidaan Yhdysvalloissa nimellä Full Self-Driving eli FSD -vaihtoehto. Teslan osakkeen syöksykierre katkennut Teslan osake oli laskutrendissä ennen Q1-tulosjulkistusta. Osake kuitenkin nousi tulosjulkistuksen jälkeen jälkipörssissä sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Elon Musk kertoi sijoittajille, että uusien edullisten sähköautojen tuotanto voisi alkaa odotettua aikaisemmin. Teslan osake on ollut myös kesäkuun loppupuolella nousussa, ja toisen kvartaalin toimituslukujen julkaisun jälkeen osake oli pörssissä noin 10 % nousussa. Huhtikuun pohjalukemista osake on noussut jo yli 60 %. Kuvan lähde: Sijoittaja360 Tesla Sijoittajan näkökulma Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? Kirjaudu Googlella Sijoita Teslan osakkeeseen (Tunnus: TSLA) Tesla on yksi suosituimmista osakkeista eTorossa ja sijoittajat käyvät alustalla yhtiöstä kiivasta keskustelua. Rekisteröidy eToroon* eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa osakkeisiin ja kryptovaluuttoihin sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla. Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen. 51 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen. Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille. Tämä informaatio on tarkoitettu vain tiedon ja koulutuksen tarkoituksiin eikä sitä tulisi pitää sijoitusneuvontana tai sijoitussuosituksena. Aiempi kehitys ei ole tae tulevista tuotoista. Copy Trading ei ole sijoitusneuvontaa. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Pääomasi on vaarassa. Pääomasi on vaarassa. Muita kuluja sovelletaan. Lisätietoja etoro.com/trading/fees analyysi kansainvälinen sijoittaminen osakkeet pörssiyhtiöt teknologiayhtiöt Tesla tulokset