Analyysi: Kempower matkalla kohti IPO-hintaa?

Kempowerin osake avasi perjantaina pörssissä lähes 40 % laskuun yhtiön annettua tulosvaroituksen torstai-iltana. Yhtiö laski reippaasti vuoden 2024 ohjeistustaan.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Kempowerin osake avasi perjantaina pörssissä lähes 40 % laskuun yhtiön annettua tulosvaroituksen torstai-iltana. Yhtiö laski reippaasti vuoden 2024 ohjeistustaan.

Kempowerin tulosvaroitus

Kempower antoi torstai-iltana rajun tulosvaroituksen, joka sai osakkeen syöksylaskuun perjantaina pörssissä. Kempower päivittää ohjeistustaan vuodelle 2024 ja odottaa nyt liikevaihdon olevan välillä 220-260 milj. euroa (aiempi ohjeistus 360-410 milj. euroa).

Operatiivisen liiketulosmarginaalin odotetaan nyt painuvan negatiiviseksi, kun aiemman ohjeistuksen mukaan marginaalin odotettiin olevan välillä +5–10 %. Kempowerin mukaan yhtiö odottaa kannattavuuden kuitenkin parantuvan loppuvuotta kohti ja olevan nollatasolla vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Kempowerin mukaan DC-pikalatausmarkkinoiden kysyntä on ollut yhtiön aikaisempia arvioita alhaisempaa. Yhtiön tiedotteen mukaan COVID-19:n jälkeen vallitsi komponenttipula, mikä loi pikalatausratkaisuille normaalia suuremman kysynnän. Myös laturien käyttöönotto on ollut aiemmin odotettua hitaampaa verkkoyhteyksien rajallisen saatavuuden vuoksi. Nämä tekijät ovat yhtiön mukaan luoneet ylimääräistä varastoa asiakaspuolella.

Kempower myös arvioi yhtiön asiakkaiden varastossa olevan Kempower-latauslaitteiden arvon olevan noin 100 miljoonaa euroa ja varastojen laskevan hitaasti toisen vuosipuoliskon aikana, millä on merkittävä negatiivinen vaikutus asiakkaiden tilauksiin. Uusasiakashankinta on yhtiön mukaan kehittynyt hyvin, mutta se ei riitä paikkaamaan olemassa olevien asiakkaiden tilausten laskua.

Toisen neljänneksen suoritus jäämässä ennusteista

Tulosvaroituksen yhteydessä Kempower julkaisi alustavia tilintarkastamattomia avainlukuja vuoden toiselta neljännekseltä. Alustavien lukujen mukaan ensimmäisen neljänneksen tilauskanta laski 101,0 milj. euroon (Q2/2023 138,5 milj. euroa) ja tilauskertymä laski 54,1 milj. euroon (Q2/2023 86,3 milj. euroa).

Toisella neljänneksellä yhtiön liikevaihto on alustavien lukujen valossa laskenut 21 prosenttia 57,1 milj. euroon. Operatiivinen liiketulos painui 8,5 milj. euroa pakkaselle, kun vertailukaudella tulos oli plussalla 13,9 milj. eurossa.

Ennen tulosvaroitusta analyytikot odottivat Kempowerilta 79,7 milj. euron liikevaihtoa ja operatiivisen liiketuloksen ennakoitiin olevan noin 4,3 milj. euroa plussalla.

Taloudelliset tavoitteet

Tulosvaroituksesta huolimatta Kempower pitää edelleen kiinni yhtiön pidemmän tähtäimen taloudellisista tavoitteista. Taloudelliset tavoitteet ovat:

  • Kasvu: 750 miljoonan euron liikevaihto keskipitkällä aikavälillä (vuodet 2026–2028)
  • Kannattavuus: 10–15 prosentin operatiivinen liiketulosmarginaali saavutettu keskipitkällä aikavälillä (vuodet 2026–2028) ja operatiivinen liiketulosmarginaali vähintään 15 prosenttia pitkällä aikavälillä
  • Osingot: Ei osinkoja lyhyellä aikavälillä

Kempowerin osake – Sijoittajan näkökulma

Sijoittaja.fi:n jäsenille tarkoitetussa osiossa tarkastelemme Kempoweria Sijoittajan näkökulmasta. Kannattaako osakkeeseen tarttua rajun laskun jälkeen?

Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin?

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa.

Ilmoittaudu webinaariin
Sinua voisi kiinnostaa
Tasaisen osinkovirran yhtiöitä Pohjoismaista
Miten voin hyödyntää tekoälyä sijoittamisessa nyt?
Tekoälyuutiset: Robotteja ja kissavideoita
Sijoittajan valinnat