Eniten alkuvuoden aikana omistajia lisänneet Helsingin pörssin osakkeet

Tutkimme, mitkä suomalaiset osakkeet kasvattivat eniten omistajia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Nokian omistajien määrä romahti yli 11 000 ja Nesteen kasvoi yli 28 000 omistajalla.

Matias Asikainen
Matias Asikainen

Tutkimme, mitkä suomalaiset osakkeet kasvattivat eniten omistajia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Nokian omistajien määrä romahti yli 11 000 ja Nesteen kasvoi yli 28 000 omistajalla.

Omistajamuutokset Euroclearin tilastoista

Tutkimme Euroclear Finlandin tilastoja selvittääksemme, mitkä yritykset Helsingin pörssissä kokivat suurimman omistajien määrän kasvun joulukuusta 2023 verrattuna vuoden 2024 kesäkuuhun. On kuitenkin tärkeää huomata, että omistajien määrän muutokset eivät anna tietoa siitä, kuinka paljon kyseisten yritysten osakkeita on ostettu tai myyty euromääräisesti tai millaisia omistajia nämä uudet omistajat ovat. Numerot heijastavat pelkästään omistajien lukumäärää.

Suomalaisten omistetuimmat osakkeet

Nordea vahvisti asemaansa eniten omistettuna yhtiönä. Nordea sai vuoden ensimmäiset puoliskon aikana lähes 2 500 omistajaa lisää. Nordealla on nyt yli 355 000 omistajaa. Nordealla on jo yli 100 000 omistajaa enemmän kuin listan toisella sijalla olevalla Nokialla.

Suomalaisten usko Nokiaan horjuu ja Nokia on menettänyt puolen vuoden aikana yli 11 200 omistajaa. Lasku on poikkeuksellisen suuri ja johtuu mahdollisesti Nokian alkuvuonna antamasta tulosvaroituksesta. Nokian kurssi on kuitenkin noussut vuoden alusta lähes 15 prosenttia.

Suomalaiset innostuivat ostamaan Nestettä, jonka kurssi on laskenut yli 45 prosenttia vuoden alusta. Neste on saanut yli 28 200 omistajaa lisää, mikä on yli 19 prosentin kasvu. Muita suuria muutoksia ovat Keskon, Kempowerin ja Fortumin huomattava omistajamäärän lisäys. Nämä yhtiöt saivat kaikki yli 8 000 omistajaa lisää. Nokian Renkaat ja Tietoevry saivat yli 5 000 omistajaa ja Orion yli 4 900.

Fortum kiilasi myös Mandatumin ohi kolmanneksi eniten omistettuna yhtiönä.

YhtiöOmistajia 06-2024Omistajia 12-2023Kappalemääräinen muutosMuutos-%
NORDEA BANK ABP35558435309824860,70 %
NOKIA OYJ236678247880−11202−4,52 %
FORTUM OYJ22629121814681453,73 %
MANDATUM OYJ22374522232914160,64 %
SAMPO OYJ201818206962−5144−2,49 %
ELISA OYJ1805251795849410,52 %
NESTE OYJ1763161480882822819,06 %
UPM-KYMMENE OYJ14204314073213110,93 %
FINNAIR OYJ12406612304210240,83 %
KESKO OYJ11390710554883597,92 %
KONE OYJ109160110747−1587−1,43 %
WÄRTSILÄ OYJ ABP107460112457−4997−4,44 %
VALMET OYJ10335410075126032,58 %
NOKIAN RENKAAT OYJ992669408851785,50 %
ORION OYJ936558871949365,56 %
OUTOKUMPU OYJ865608353030303,63 %
METSO OYJ8409284484−392−0,46 %
METSÄ BOARD OYJ70494696628321,19 %
KEMPOWER OYJ6177253463830915,54 %
TIETOEVRY OYJ571905210050909,77 %
STORA ENSO OYJ5430356325−2022−3,59 %
HUHTAMÄKI OYJ5137853845−2467−4,58 %
TOKMANNI GROUP OYJ4841950490−2071−4,10 %
KEMIRA OYJ4817549658−1483−2,99 %
KONECRANES OYJ4667753039−6362−11,99 %
YIT OYJ4516845307−139−0,31 %
RAISIO OYJ444704213123395,55 %
LINDEX GROUP OYJ4139442327−933−2,20 %
AKTIA BANK ABP411133997311402,85 %
MARIMEKKO OYJ3821839014−796−2,04 %
Omistajien määrät Helsingin pörssin yhtiöissä 31.12.2023 ja 30.6.2024. Lähde: Euroclear Finland

Suurimmat prosentuaaliset kasvajat

Pienyhtiöt olivat suurimpien suhteellisten kasvajien joukossa, mutta myös useat suuremmat kasvoivat vuoden 2024 aikana huomattavasti. Kempowerin omistajien määrä kasvoi yli 15,5 prosenttia, Kojamon yli 14 prosenttia ja Tietoevry lähes 10 prosenttia.

Pienemmistä yhtiöistä Aiforia Technologies, Wetteri ja Taaleri saivat suhteellisesti eniten uusia omistajia.

YhtiöOmistajia 06-2024Omistajia 12-2023Kappalemääräinen muutosMuutos-%
AIFORIA TECHNOLOGIES OYJ3550258896237.17 %
WETTERI OYJ3461259986233.17 %
TAALERI OYJ1463411382325228.57 %
NANOFORM FINLAND OYJ77046350135421.32 %
OPTOMED OYJ114559535192020.14 %
NESTE OYJ1763161480882822819.06 %
NURMINEN LOGISTICS OYJ66085585102318.32 %
OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ1223910391184817.78 %
REKA INDUSTRIAL OYJ1212210405171716.50 %
SPRINGVEST OYJ96683213416.11 %
Eniten prosentuaalisesti omistajia kasvattaneet Helsingin pörssin yhtiöt. Lähde: Euroclear Finland.

Lontoon pörssissä listattu suomalainen Faron Pharmaseuticals kasvatti omistajien määrää kesäkuun osakeannissa yli 37 prosentilla ja yhtiöllä on nyt Euroclearin mukaan 15 400 omistajaa.

Eniten omistajia menettäneet osakkeet

Puolen vuoden aikana eniten omistajia menetti Nokia, jonka omistajien määrä väheni yli 11 000 omistajalla. Harvian ja Konecranesin laskut ovat myös poikkeuksellisen suuria. Molemmat yhtiöt menettivät yli 6 000 omistajaa ja Harvia lähes 16 % kaikista omistajista. Harvian kurssi on kuitenkin noussut hyvin kuluneen vuoden aikana, yli 34 prosenttia.

YhtiötOmistajia 06-2024Omistajia 12-2023Kappalemääräinen muutosMuutos-%
NOKIA OYJ236678247880−11202-4.52 %
HARVIA OYJ3479541317−6522-15.79 %
KONECRANES OYJ4667753039−6362-11.99 %
SAMPO OYJ201818206962−5144-2.49 %
WÄRTSILÄ OYJ ABP107460112457−4997-4.44 %
QT GROUP OYJ3813242709−4577-10.72 %
CARGOTEC OYJ3562738362−2735-7.13 %
HUHTAMÄKI OYJ5137853845−2467-4.58 %
TOKMANNI GROUP OYJ4841950490−2071-4.10 %
STORA ENSO OYJ5430356325−2022-3.59 %
Helsingin pörssin eniten laskeneet yhtiöt. Lähde: Euroclear Finland.

Listassa ei ole huomioitu pörssissä vuoden 2024 aikana poistuneita tai ostotarjouksen saaneita yhtiöitä, kuten Uponoria, Musti Grouppia, Roviota tai Efecteä.

Suomalainen myy nousseita ja ostaa laskeneita osakkeita

Viiden eniten omistajia menettäneiden yhtiöiden kurssikehitykset ovat olleet kuluvan vuoden aikana keskimäärin todella hyviä. Nokia on noussut yli 14 %, Harvia yli 34 %, Konecranes yli 37 % ja Wärtsilä yli 38 % vuoden 2024 alusta. Eniten omistajia menettäneistä yhtiöistä vain Sampo laski -0,65 %, mutta maksoi myös 1,80 euron (noin 4,5 %) osingon.

Suomalaiset taas ovat lisänneet omistusta pääosin juuri laskeneissa yhtiöissä. Nesteen kurssi on laskenut yli 45 %, Keskon yli 8 %, Kempowerin yli 24 % ja Nokian Renkaiden yli 7 % vuoden 2024 alusta. Viidestä suosituimmasta ostetusta yhtiöstä vain Fortumin kurssi on noussut 7,8 prosenttia.

Prosentuaalisesti omistajia eniten kasvattaneista on erittäin epäselvässä tilassa oleva Oma Säästöpankki, joka on saanut yli 1 800 uutta omistajaa ja suhteellisesti omistajamäärä on kasvanut yli 18 %, vaikka kurssista on hävinnyt vuoden alusta jo kolmannes.

Osakkeiden laskutiedot vuoden alusta ovat 4.7. kursseilla.

On toki hyvä ottaa huomioon, etteivät tilastot ota kantaa siihen milloin osakkeita on tarkalleen ostettu tai myyty 31.12.2023 – 30.6.2024 välisenä aikana.

Tee parempia osakepoimintoja Osaketyökalun avulla

Aina ei kannatta mennä massan mukana ja eniten omistetut yhtiöt eivät välttämättä ole niitä parhaita sijoituskohteita. Eniten omistetuista pörssiyhtiöistä Nordea ja Orion saavat Osaketyökalussa tällä hetkellä korkeat pisteet.

Voit tutustua alla olevan linkin kautta osaketyökaluun 14 päivää maksutta ja tutkia millaiset pisteet sinun salkkusi osakkeet saavat. Työkalun avulla voi myös vertailla suosittujen osakkeiden tärkeimpiä tunnuslukuja.

Northcrypto
Sinua voisi kiinnostaa
eToron kulut vuonna 2024. Onko eToro vielä markkinoiden halvin välittäjä?
Tesla osake
Teslan osake nousussa odotettua parempien toimitusten myötä
Parhaat Suomi-osakkeet vuodelle 2024
Sijoittajan valinnat