Yhdysvaltojen työllisyyskehitys todettua heikommalla tasolla

Yhdysvaltojen työtilastoviraston mukaan uusia työpaikkoja on lisääntynyt talouteen selvästi vähemmän jo julkaistuihin lukuihin nähden. Yhtä suuri tarkistus alaspäin on nähty viimeksi vuonna 2009.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Yhdysvaltojen työtilastoviraston mukaan uusia työpaikkoja on lisääntynyt talouteen selvästi vähemmän jo julkaistuihin lukuihin nähden. Yhtä suuri tarkistus alaspäin on nähty viimeksi vuonna 2009.

Työpaikkoja lisätty 818 000 aiempia lukuja vähemmän

Yhdysvaltojen työtilastoviraston keskiviikkona julkaiseman alustavan vertailutarkistuksen mukaan Yhdysvaltojen talous olisi lisännyt jopa 818 000 työpaikkaa vähemmän kuin mitä aikaisemmin on ilmoitettu maaliskuussa 2024 päättyneen 12 kuukauden aikana. Kuukausitasolla kyse olisi noin 68 000 vähemmästä työpaikkojen lisäämisestä kyseisellä ajanjaksolla. Kaikki työpaikat huomioiden kyse on -0,5 % korjauksesta. Uusien lisättyjen työpaikkojen osalta kasvu olisi lähes 30 % heikompaa kuin mitä alun perin oli raportoitu.

Ekonomistit olivat odottaneet tarkistusta alaspäin työllisyysluvuissa, mutta korjattu luku oli kuitenkin historiallisen suuri. Vastaavan suuruisia korjauksia on nähty viimeksi vuonna 2009. Työtilastovirasto julkaisee lopullisen tarkistuksensa helmikuussa 2025.

Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen kehityksen 4 kk liukuva keskiarvo

Kuva: Sijoittaja.fi:n laaja markkinakatsaus

Työpaikkojen lisäys jäänyt keskimäärin alle 200 000 kuukausitasolla

Työpaikkojen lisäuksen suuresta korjauksesta alaspäin huolimatta Yhdysvaltojen työllisyystrendi on tarkistuksen tarkastelujaksolla kehittynyt positiivisesti, joskaan ei yhtä kuumana kuin aiemmin on luultu. Jos aikaisempien lukujen valossa työpaikkojen lisäys olisi ollut keskimäärin lähempänä 240 000 kuukausittaista tasoa, todellinen luku jäisi lähemmäs 170 000 kuukausittaista tasoa. Myös tätä voi pitää hyvänä työllisyyskehityksenä, kun Yhdysvalloissa yli 100 000 kuukausittaista työpaikkojen lisäystä on tyypillisesti pidetty hyvänä talouden kannalta.

Työmarkkinoiden aikaisempia lukuja heikompi kehitys yhdistettynä nousevaan työttömyyteen voi tosin vaikuttaa markkinoiden odotuksiin ohjauskoron laskun tahdista tulevien kuukausien aikana. Tällä hetkellä ensimmäistä koronlaskua pidetään lähes varmana Fedin syyskuun kokouksessa, ja korkojen laskun odotetaan jatkuvan myös loppuvuoden kokouksissa.

Sinua voisi kiinnostaa
Markkinaympäristö: Yhdysvaltojen inflaatio alitti ennustetun tason
Yhdysvaltoihin odotettua vähemmän työpaikkoja elokuussa
Euriborkorot romahtivat – jopa tuhansien eurojen vuosisäästö asuntovelallisille
Sijoittajan valinnat