Osinkosyksy on käynnissä – näihin osinkoihin ehdit vielä tarttua!

Osa Helsingin pörssin yhtiöistä ei ole jakanut vielä kokonaan vuoden 2023 osinkoaan. Tarkista listalta osinkosyksyn tärkeimmät päivämäärät!

Juho Toratti
Juho Toratti

Osa Helsingin pörssin yhtiöistä ei ole jakanut vielä kokonaan vuoden 2023 osinkoaan. Tarkista listalta osinkosyksyn tärkeimmät päivämäärät!

Vuoden 2023 osinkoja on vielä jakamatta

Kuluvana vuonna jo yli 40 Helsingin pörssin yhtiötä jakaa osinkonsa useammassa erässä tai on valtuuttanut hallituksensa päättämään ylimääräisestä varojen palautuksesta myöhemmin tilikautensa aikana. Ylivoimaisesti suosituin tapa on jakaa osinko puolivuosittain, keväällä ja syksyllä. Perinteisen osinkokevään ohella voidaankin puhua myös osinkosyksystä.

Osinkosyksy alkoi tänä vuonna kunnolla jo syyskuun lopulla. Vielä kuitenkin suurin osa syksyllä jaettavista osingoista on irtoamatta. Osinkosijoittajan kannattaa ehdottomasti tarkistaa, missä osakkeissa on mahdollisuus tarttua vielä osaan vuoden 2023 osingosta, varsinkin jos salkkuun on aikonut tehdä lisäyksiä startanneen Q3-tuloskauden aikana.

Syksyllä irtoavat osingot

Lähestulkoon kaikki osinkoa loppuvuoden aikana jakavat yhtiöt maksavat seuraavassa erässä loput vuoden 2023 osingosta. Poikkeuksena ovat Purmo, Nokia, Telia ja Citycon, jotka jakavat osinkoa tai pääomanpalautusta kvartaaleittain. Nämä yhtiöt jakavat viimeisen osinkoeränsä vasta ensi vuoden puolella. Myös Kesko jakaa osinkonsa kvartaaleittain, mutta yhtiön kolmannen neljänneksen osinkoerä ehti irrota tänään 14.10.2024.

Osinkosyksy on käynnissä. Listalla syksyllä jaettavien osinkojen määrät ja irtoamispäivät

Nokian Renkaat, Bittium, Aspo, Nurminen Logistics, Tokmanni, Stora Enso, Innofactor, Reka Industrial sekä Enento ovat kaikki valtuuttaneet hallituksensa päättämään ylimääräisestä osingosta tai pääomanpalautuksesta, joiden on määrä tulla maksuun loppuvuoden 2024 tai alkuvuoden 2025 aikana. Päätöksiä ei ole vielä tehty, joten seuraavaan osinkoerään liittyy epävarmuutta. Näistä ehkä todennäköisin toisen osinkoerän jakaja on Nokian Renkaat, joka on jo yhtiökokouksessa ilmoittanut sen hallituksen päättävän enintään 0,20 euron osinkoerästä kokouksessaan 29.10.2024.

Suurta epävarmuutta liittyy myös Musti Groupin pääomanpalautuksiin. Yhtiö on historiassa jakanut osinkoa tai pääomanpalautusta puolivuosittain. Myös kuluvana vuonna yhtiökokous valtuutti Mustin hallituksen päättämään enintään 0,60 euron suuruisesta pääomanpalautuksesta yhdessä tai useammassa erässä. Toistaiseksi yhtiö ei ole kuitenkaan jakanut varoja, eikä hallitus ole ilmoittanut pääomanpalutuksen maksamisesta. Valtuutus on voimassa seuraavaan yhtiökokoukseen asti. Musti Group julkaisee tilikauden 2024 viimeisen neljänneksen tuloksen 7.11.2024.

Lue myös muut osinkoartikkelit
Northcrypto
Sinua voisi kiinnostaa
Osakeideat 2024 – TOP 15 -osakkeiden vuosituotto vahvat 14,6 %
Viikon tulosanalyysit: Elisa, Nokia ja Nordea
Tekoälyuutiset: Musiikkia kuvien pohjalta
Sijoittajan valinnat