Viikon kasvuosake: Incapin kasvun odotetaan kiihtyvän

Incapin kasvu on pikkuhiljaa palautumassa takaisin vakaammalle uralle vuonna 2023 nähdyn liikevaihdon laskun jälkeen. Incapin osake oli varsinkin alkuvuoden 2024 aikana vahvassa nousussa.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Incapin kasvu on pikkuhiljaa palautumassa takaisin vakaammalle uralle vuonna 2023 nähdyn liikevaihdon laskun jälkeen. Incapin osake oli varsinkin alkuvuoden 2024 aikana vahvassa nousussa.

Parhaiden kasvuosakkeiden lista päivitetty

Päivitimme lokakuun alussa Helsingin pörssin parhaiden kasvuyhtiöiden listan. Yksi listan osakkeista on elektroniikan sopimusvalmistaja Incap.

Incap kasvoi todella vahvasti vuonna 2022, mutta vuonna 2023 kasvu otti takapakkia ja yhtiön liikevaihto laski 16 %. Myös vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana liikevaihto oli laskussa, mutta loppuvuoden parantuneiden näkymien myötä yhtiö odottaa koko vuoden 2024 liikevaihdon olevan edellisvuotta suurempi. Aikaisemmin yhtiö oli arvioinut liikevaihdon jäävän edellisvuotta alhaisemmalle tasolle.

Vuoden toisella neljänneksellä Incapin liikevaihto kasvoi noin 12 % ensimmäisestä neljänneksestä, ja yhtiön johto odottaa kvartaalittaisen kasvun jatkuvan kuluvan vuoden aikana. Liikevaihdon kasvun myötä myös kannattavuuden odotetaan kohenevan. Toisella neljänneksellä yhtiön oikaistu EBIT-% oli 12,1 (14,7) prosenttia.

Edellisvuoteen verrattuna Incapin liikevaihto kasvoi Q2:lla noin 2 % vertailukaudesta. Toisen neljänneksen liikevaihto kasvoi kuitenkin 30,2 % ilman suurimman asiakkaan vaikutusta. Incapin riippuvuus pääasiakkaasta on vähentynyt yhtiön laajentaessa asiakaskuntaansa, mutta yhtiön asiakasriski on edelleen verrattain suuri. Vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana yhtiön neljä suurinta asiakasta tuotti 52,6 (68,0) % liikevaihdosta.

Q3-tulos ulos perjantaina

Incap raportoi vuoden kolmannen neljänneksen tuloksen perjantaina 25.10.2024. Analyytikot odottavat yhtiön raportoivan vankkoja kasvulukemia ja myös tulokselle ennakoidaan kasvua. Q3-tulosennusteet voi tarkistaa Osaketyökalun välilehdeltä Tulosennusteet ja -seuranta.

Analyytikot ennakoivat Incapin yltävän noin 8 % liikevaihdon kasvuun vuonna 2024 ja vuodelle 2025 odotetaan jo noin 20 % kasvua. Osakekohtaiselle tulokselle odotetaan kasvua tulevina vuosina, mutta vuonna 2023 laskeneen tuloksen myötä tuloksen ennakoidaan seuraavina vuosina lähinnä nousevan takaisin vuoden 2022 tasoille.

Incapin historialliset ja ennustetut liikevaihto- ja EPS-luvut

Incapin osake

Incapin osake suorastaan romahti keväällä 2023. Tuolloin yhtiö tiedotti odottavansa koko vuoden 2023 liikevaihdon laskevan edellisvuodesta, kun aiemmin oli odotettu kasvua. Osake laski lopulta noin 70 % loppuvuoteen 2023 tultaessa. Taustalla oli yhtiön suurimman asiakkaan päätös pienentää varastotasojaan ja siirtää tilauksiaan.

Näiltä tasoilta osake on kuitenkin noussut voimakkaasti ylöspäin, ja osake on tuottanut vuoden aikana noin 70 %. Tällä hetkellä Incapin P/E-luku vuoden 2024 osakekohtaisella tulosennusteella mitattuna on noin 14 ja vuoden 2025 ennusteella luku on noin 11.

Incapin osakekurssi. Kuva: Sijoittaja360

Incapin osake Osaketyökalussa

Sijoittaja.fi:n Osaketyökalussa Incapin osake saa melko hyvät kokonaispisteet (62). Korkeiden kasvupisteiden lisäksi osake saa kohtalaiset laatupisteet ja muista faktoreista pisteet ovat keskinkertaiset. Incap ei jaa osinkoa, joten yhtiön osinkopisteet ovat matalat.

Osaketyökalusta voit tarkastaa helposti Incapin osakkeen tunnusluvut ja ennusteet, ja vertailla osaketta muihin Helsingin pörssin osakkeisiin.

Tutustu parhaisiin kasvuosakkeisiin

Sijoittaja360:n Sijoitusideat -osioon on kerätty useita valmiita listoja ja mallisalkkuja, ja myös parhaiden kasvuyhtiöiden lista löytyy sivuilta. Klikkaamalla ”Katso lista työkalussa” -painiketta saat kätevästi parhaat kasvuosakkeet tarkasteluun Osaketyökalussa.

Northcrypto
Sinua voisi kiinnostaa
Osakeideat 2024 – TOP 15 -osakkeiden vuosituotto vahvat 14,6 %
Viikon tulosanalyysit: Elisa, Nokia ja Nordea
Tekoälyuutiset: Musiikkia kuvien pohjalta
Sijoittajan valinnat