Analyysi: Wetteri antoi varovaisen ohjeistuksen vuodelle 2025 Wetteri antoi taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2025. Yhtiö uskoo ensi vuoden olevan päättyvää parempi, mutta povattuun markkinakäänteeseen nähden uusi ohjaus on melko varovainen. Sijoittaja.fi 18.12.2024 analyysi IR-ikkuna osakkeet pörssiyhtiöt tulokset Wetteri Wetteri antoi taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2025. Yhtiö uskoo ensi vuoden olevan päättyvää parempi, mutta povattuun markkinakäänteeseen nähden uusi ohjaus on melko varovainen. Ohjeistus vuodelle 2025 Keskiviikkona 18.12.2024 Wetteri Oyj julkaisi taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2025. Yhtiö odottaa sen liikevaihdon olevan ensi vuonna 510-540 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton 9-11 miljoonaa. Pörssitiedotteen yhteydessä Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula kommentoi yhtiön katsovan luottavaisesti vuoteen 2025. Kuluvana vuonna 2024 automarkkina on ollut historiallisen heikko, mikä on haastanut koko toimialaa. Simulan mukaan autoalan ennusteryhmä on nyt arvioinut markkinapohjien olevan käsillä, ja ensi vuodelle alan ennustetaan toipuvan. Wetteri uskoo sen tekemien yritysostojen sekä merkkiedustuslaajennusten vahvistaneen yhtiön markkina-asemaa, minkä ansiosta Wetterin ennuste ensi vuodelle on selvästi päättyvää vuotta parempi. Wetteri laski aiemmin vuoden 2024 ohjaustaan Wetteri julkaisi 11.12.2024 toisen negatiivisen tulosvaroituksen tälle vuodelle. Yhtiö kertoi laskevansa tulosohjeistustaan vuodelle 2024, sillä sen lokakuun tulos ei yltänyt odotetulle tasolle. Lisäksi Wetteri ennakoi marras- ja joulukuun tuloksen jäävän odotettua alhaisemmaksi. Tulosvaroituksen yhteydessä Wetteri laski ohjausta sekä liikevaihdon että oikaistun liiketuloksen osalta. Liikevaihdon odotetaan olevan vuonna 2024 510-520 miljoonaa euroa (aiemmin: 520-640 M€) ja oikaistun liikevoiton 5,5-6,5 miljoonaa euroa (aiemmin: 12,8-15,6 M€). Wetterin keskipitkän aikavälin (3 vuotta) tavoite on edelleen ennallaan. Yhtiön tavoittelee 1 000 miljoonan liikevaihtoa ja 30 miljoonan liikevoittoa. Wetterin kolmannen vuosineljänneksen tulos Wetterin liikevaihto oli 119,6 milj. euroa (ennuste 147,7 milj. euroa) ja oikaistu liikevoitto oli 2,1 milj. euroa (ennuste 3,5 milj. euroa). Wetterin johdon mukaan automarkkinan tilanne jatkui historiallisen heikkona, mikä vaikutti yhtiön toiminnan tuloksellisuuteen. Kolmannella kvartaalilla yhtiön liikevaihto kasvoi 8 %, minkä taustalla olivat vuoden aikana tehtyjen yritysostojen positiiviset vaikutukset. Liikevaihto kasvoi Raskas kalusto -segmentissä (+50 %) sekä Huoltopalveluissa (+16 %). Henkilöautoissa liikevaihto puolestaan kääntyi lievään laskuun (-2 %). Wetterin oikaistu käyttökate laski 9 % vertailukaudesta ja oli 6,2 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto laski puolestaan 35 % viime vuoden vastaavasta ajasta. Katsauskauden aikana Wetterin toiminnan tuloksellisuutta heikensivät vaikea markkinatilanne, talouden yleinen epävarmuus sekä heikko kuluttajaluottamus. Wetteri piti ennallaan puolivuosikatsausta edeltäneen tulosvaroituksen yhteydessä annetun ohjauksen. Wetterin liiketoiminnan kehitys kolmannella neljänneksellä. Kuva: Wetteri osavuosikatsaus Wetteri myy Wetteri Power Oy:n Marraskuun 21. päivä, vain päivää ennen kolmannen kvartaalin osavuosikatsausta, Wetteri tiedotti myyvänsä Volvo- ja Renault-merkkisten kuorma-autojen myyntiä ja huoltoa harjoittavan Wetteri Power Oy:n ruotsalaiselle Persson Invest AB:lle. Yrityskaupan kauppahinta on noin 32,5 miljoonaa euroa ja kaupan täytäntöönpano tapahtuu vuoden vaihteessa. Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula kommentoi pitävänsä kauppaa erittäin positiivisena yhtiön osakkeenomistajille. Kaupan kerrotaan vahvistavan merkittävästi Wetterin tasetta sekä kykyä strategisten yritysostojen toteuttamiseen ja tukee siten erinomaisesti yhtiön kasvustrategiaa. Yhtiön johto vihjaa myös kannattavan kasvun avaavan mahdollisuudet maksaa osinkoja tulevaisuudessa. Wetteri jatkaa vahvaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja kuorma-autojen päällirakenteiden valmistukseen. Yrityskaupalla ei ole vaikutusta vuoden 2024 ohjaukseen. Jatkossa Wetteri Power Oy:n erät tullaan esittämään konsernin taloudellisessa raportoinnissa osana konsernin lopetettujen toimintojen tulosta erillään konsernin jatkuvien toimintojen tuloksesta. Wetterin osake Kuluvan vuosi 2024 on ollut Wetterin kannattavuuskehityksen osalta haastava, mikä on näkynyt myös yhtiön osakekurssissa. Syyskuun lopulla Wetteri Oyj:n osake haki jälleen suuntaa ylöspäin, kun yhtiö muun muassa tiedotti ostavansa Rinta-Joupin Autoliike Oy:n Kia- ja Mitsubishi-liiketoiminnan Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä. Osake ei kuitenkaan löytänyt pysyvästi nousu-urille. Wetteri Powerin yrityskauppa sai markkinoilta iloisen vastaanoton, ja osake nousi parhaimmillaan noin 12 prosenttia edellispäivän päätöskurssista. Päivän mittaan nousu hieman hiipui, ja Wetteri päätti päivän 3,6 prosentin nousuun. Positiivisena nähdyn uutisen jälkeen selvästi ennusteista jäänyt Q3-tulos otettiin seuraavana päivänä apeasti vastaan. Kolmannen osavuosikatsauksen jälkeen Wetteri Oyj:n osake on pysynyt alavireisessä trendissä. Negatiivinen tulosvaroitus oli yllättävän, ja se näkyi myös markkinoiden reaktiossa. Kaupankäynnin alkaessa torstaina 12.12. Wetterin osake laski yli 6 prosenttia ja kävi koko pörssihistoriansa pohjalukemissa noin 0,27 eurossa. Ensireaktion jälkeen kurssi nousi hieman pohjilta. Wetterin antama taloudellinen ohjeistus vuodelle 2025 sai markkinoilta neutraalin vastaanoton. Yhtiön osakekurssi haki suuntaa kaupankäynnin alkaessa pörssitiedotteen julkistuksen jälkeen. Wetteri Oyj:n osakekurssi viimeisen vuoden ajalta. Kuva: Sijoittaja360 Sijoittajan näkökulma Markkinatilanteen kehittyminen on jatkunut Wetterin odotuksia hitaampana vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mistä viimeisin tulosvaroitus kertoo. Kirjoitimme kolmannen neljänneksen tulosanalyysissä aiemman ohjauksen tuntuneen korkealta, mutta Wetterin johto suhtautui tuolloin vielä luottavaisesti markkinakäänteen tapahtumiseen. Nyt odotuksia leikattiin rajusti tulosohjauksen pudotessa noin 50 prosenttia. Uuden ohjauksen valossa Wetterin viimeisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto jää 0,1-1,1 miljoonaan euroon (Q4/2023: 3,3 M€). Odotuksia heikommasta Q4:stä huolimatta Wetteri uskoo edelleen vakaasti markkinakäänteen tapahtuvan ensi vuonna. Tulosvaroituksen yhteydessä Wetteri ilmoitti sen uusien ajoneuvojen tilausten määrän olevan vuoden alusta lukien noin 14 prosenttia suuremmat kuin edellisenä vuonna vastaavaa aikaan. Vuodelle 2025 autoalan kerrotaan arvioivan automarkkinan kasvavan noin 10 prosenttia kuluvan vuoden tasosta. Kovasti odotettuun markkinakäänteeseen nähden Wetterin vuodelle 2025 antama ohjaus on melko varovainen. Vaikka oikaistun liikevoiton odotetaan kasvavan selvästi päättyvän tilikauden tämänhetkisestä ohjauksesta, on ensi vuoden taloudellinen ohjeistus matalampi, mitä odotettiin vuodelle 2024 vielä pari kuukautta sitten Q3:lla. Liikevaihdon osalta uuden ohjeistuksen puoliväli on puolestaan vain hieman vuoden 2024 arvion ylärajaa korkeammalla. Simulan kommenttien perusteella varovainen ohjeistus on todennäköisesti Wetteriltä tietoinen ratkaisu, jolla yhtiö pyrkii jatkossa välttämään tänä vuonna nähdyt, markkinoille pettymyksinä tulleet tulosvaroitukset. Wetteri Powerista luopuminen on strateginen liike, jolla panostetaan kasvuun Kolmannella neljänneksellä Wetterin ehdottomasti kirkkain suoriutuminen syntyi Raskas kalusto -segmentissä, eli juuri siinä liiketoiminnassa, mistä Wetteri ilmoitti myyvänsä osan päivää ennen osavuosikatsausta. Kannattavasta toiminnasta luopuminen herättikin kysymyksiä sijoittajille ja analyytikoille suunnatussa tulosjulkistustilaisuudessa. Wetterin toimitusjohtaja Aaren Simula perusteli kuitenkin Wetteri Powerista luopumisen vakuuttavasti. Perusteellisen tarkastelun tuloksena hyvää tulosta tehneen Wetteri Powerin arvioitiin saavuttaneen kasvun lakipisteen sellaisenaan. ”Kun kauppa on kohdillaan, oon myös osattava myydä” Simula totesi sijoittajatilaisuudessa. Toimitusjohtajan mukaan Wetteri on arvioinut voivansa generoida kaupasta saatavilla varoilla enemmän liikevaihtoa ja käyttökatetta yhtiön jatkuvissa toiminnoissa, kuin mitä Power olisi sellaisenaan enää tuonut. Kaupasta saatava noin 30 miljoonan euron tuotto aiotaan allokoida Wetterin rahoitusaseman vahvistamiseen ja sen kautta neuvotteluaseman parantamiseen sekä kasvustrategian edistämiseen. Wetteri Power Oy:n ei kuitenkaan kata koko Raskas kalusto -segmenttiä, vaan Wetteri jatkaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja päällirakenteiden valmistukseen. Liiketoiminta-alue kuitenkin muuttuu merkittävästi, minkä takia Wetteri kertoo julkistavansa tammikuussa 2025 päivitetyn strategian, joka koskee erityisesti Raskasta kalustoa. Sijoittajatapahtumassa Aarne Simula kertoi, että Powerista luopuminen saadaan paikattua kuluvana vuonna tehdyillä yritysjärjestelyillä sekä markkinakasvulla. Uusien autojen markkinan kehittyminen vaikuttaa hyvinkin suoraan Wetterin liiketoiminnan kehitykseen ja alalla on yhtiön mukaan nähty merkkejä markkinakäänteestä. Keskuspankkien elvyttävän korkopolitiikan myötä asiakkaiden kiinnostus on alkanut heräillä, minkä lisäksi Suomessa on valtava patouma uusien autojen hankinnalle. Kolmannella neljänneksellä asiakastilaukset lähtivät Simulan mukaan kasvuun koko maassa. Osingonmaksu tuo vakautta osakkeelle Wetteri Powerin yrityskaupasta kertovassa tiedotteessa toimitusjohtaja Simula vihjasi kaupan vaikutusten synnyttämän kannattavan kasvun avaavan mahdollisuudet osingonmaksuun tulevaisuudessa. Sama viesti toistui myös osavuosikatsauksessa. Q3-tuloksen jälkeisessä sijoittajatilaisuudessa Simula kuitenkin kertoi jo yhtiön tulevan osinkopolitiikan: Wetteri jakaa osinkoa 30 prosenttia tilikauden nettotuloksestaan. Simula ei avannut sen enempää, milloin osinkoa aletaan jälleen maksaa. Mikäli Wetteri Powerin kaupan täyteenpano tapahtuu suunnitelmien mukaisesti 31.12.2024, vahvistaisi tämä huomattavasti yhtiön tasetta ja voisi jopa mahdollistaa osingonjaon ensi keväänä. Loppuvuoden tulosvaroituksen jälkeen odotukset ensi keväänä jaettavasta osingosta ovat kuitenkin laskeneet. Tulevaisuuden kannalta tieto uudesta osinkopolitiikasta on joka tapauksessa lupaava. Wetterin kaltaiselle kasvuyhtiölle 30 prosentin osingonjakosuhde on varsin hyvä ja vakaa osinko toisi sijoittajalle turvaa laskusuhdanteissa. Wetterin on kuitenkin saatava kiinni tavoittelemastaan kannattavasta kasvusta, jotta osinkoa voidaan jakaa rasittamatta liikaa yhtiön tasetta. Tällä hetkellä markkinat arvottavat Wetterin todella matalalle. Joulukuun 17. päivän päätöskurssilla yhtiön markkina-arvo on noin 47,8 miljoonaa euroa, mikä on vain 15 miljoonaa enemmän, mitä Wetteri Powerin yrityskaupasta odotetaan tuloutuvan. Arvostus vaikuttaa erittäin edulliselta, varsinkin jos uusien autojen markkinassa tapahtuu ensi vuonna autoalan povaama käänne. IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia. analyysi IR-ikkuna osakkeet pörssiyhtiöt tulokset Wetteri
Ohjeistus vuodelle 2025 Keskiviikkona 18.12.2024 Wetteri Oyj julkaisi taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2025. Yhtiö odottaa sen liikevaihdon olevan ensi vuonna 510-540 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton 9-11 miljoonaa. Pörssitiedotteen yhteydessä Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula kommentoi yhtiön katsovan luottavaisesti vuoteen 2025. Kuluvana vuonna 2024 automarkkina on ollut historiallisen heikko, mikä on haastanut koko toimialaa. Simulan mukaan autoalan ennusteryhmä on nyt arvioinut markkinapohjien olevan käsillä, ja ensi vuodelle alan ennustetaan toipuvan. Wetteri uskoo sen tekemien yritysostojen sekä merkkiedustuslaajennusten vahvistaneen yhtiön markkina-asemaa, minkä ansiosta Wetterin ennuste ensi vuodelle on selvästi päättyvää vuotta parempi. Wetteri laski aiemmin vuoden 2024 ohjaustaan Wetteri julkaisi 11.12.2024 toisen negatiivisen tulosvaroituksen tälle vuodelle. Yhtiö kertoi laskevansa tulosohjeistustaan vuodelle 2024, sillä sen lokakuun tulos ei yltänyt odotetulle tasolle. Lisäksi Wetteri ennakoi marras- ja joulukuun tuloksen jäävän odotettua alhaisemmaksi. Tulosvaroituksen yhteydessä Wetteri laski ohjausta sekä liikevaihdon että oikaistun liiketuloksen osalta. Liikevaihdon odotetaan olevan vuonna 2024 510-520 miljoonaa euroa (aiemmin: 520-640 M€) ja oikaistun liikevoiton 5,5-6,5 miljoonaa euroa (aiemmin: 12,8-15,6 M€). Wetterin keskipitkän aikavälin (3 vuotta) tavoite on edelleen ennallaan. Yhtiön tavoittelee 1 000 miljoonan liikevaihtoa ja 30 miljoonan liikevoittoa. Wetterin kolmannen vuosineljänneksen tulos Wetterin liikevaihto oli 119,6 milj. euroa (ennuste 147,7 milj. euroa) ja oikaistu liikevoitto oli 2,1 milj. euroa (ennuste 3,5 milj. euroa). Wetterin johdon mukaan automarkkinan tilanne jatkui historiallisen heikkona, mikä vaikutti yhtiön toiminnan tuloksellisuuteen. Kolmannella kvartaalilla yhtiön liikevaihto kasvoi 8 %, minkä taustalla olivat vuoden aikana tehtyjen yritysostojen positiiviset vaikutukset. Liikevaihto kasvoi Raskas kalusto -segmentissä (+50 %) sekä Huoltopalveluissa (+16 %). Henkilöautoissa liikevaihto puolestaan kääntyi lievään laskuun (-2 %). Wetterin oikaistu käyttökate laski 9 % vertailukaudesta ja oli 6,2 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto laski puolestaan 35 % viime vuoden vastaavasta ajasta. Katsauskauden aikana Wetterin toiminnan tuloksellisuutta heikensivät vaikea markkinatilanne, talouden yleinen epävarmuus sekä heikko kuluttajaluottamus. Wetteri piti ennallaan puolivuosikatsausta edeltäneen tulosvaroituksen yhteydessä annetun ohjauksen. Wetterin liiketoiminnan kehitys kolmannella neljänneksellä. Kuva: Wetteri osavuosikatsaus Wetteri myy Wetteri Power Oy:n Marraskuun 21. päivä, vain päivää ennen kolmannen kvartaalin osavuosikatsausta, Wetteri tiedotti myyvänsä Volvo- ja Renault-merkkisten kuorma-autojen myyntiä ja huoltoa harjoittavan Wetteri Power Oy:n ruotsalaiselle Persson Invest AB:lle. Yrityskaupan kauppahinta on noin 32,5 miljoonaa euroa ja kaupan täytäntöönpano tapahtuu vuoden vaihteessa. Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula kommentoi pitävänsä kauppaa erittäin positiivisena yhtiön osakkeenomistajille. Kaupan kerrotaan vahvistavan merkittävästi Wetterin tasetta sekä kykyä strategisten yritysostojen toteuttamiseen ja tukee siten erinomaisesti yhtiön kasvustrategiaa. Yhtiön johto vihjaa myös kannattavan kasvun avaavan mahdollisuudet maksaa osinkoja tulevaisuudessa. Wetteri jatkaa vahvaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja kuorma-autojen päällirakenteiden valmistukseen. Yrityskaupalla ei ole vaikutusta vuoden 2024 ohjaukseen. Jatkossa Wetteri Power Oy:n erät tullaan esittämään konsernin taloudellisessa raportoinnissa osana konsernin lopetettujen toimintojen tulosta erillään konsernin jatkuvien toimintojen tuloksesta. Wetterin osake Kuluvan vuosi 2024 on ollut Wetterin kannattavuuskehityksen osalta haastava, mikä on näkynyt myös yhtiön osakekurssissa. Syyskuun lopulla Wetteri Oyj:n osake haki jälleen suuntaa ylöspäin, kun yhtiö muun muassa tiedotti ostavansa Rinta-Joupin Autoliike Oy:n Kia- ja Mitsubishi-liiketoiminnan Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä. Osake ei kuitenkaan löytänyt pysyvästi nousu-urille. Wetteri Powerin yrityskauppa sai markkinoilta iloisen vastaanoton, ja osake nousi parhaimmillaan noin 12 prosenttia edellispäivän päätöskurssista. Päivän mittaan nousu hieman hiipui, ja Wetteri päätti päivän 3,6 prosentin nousuun. Positiivisena nähdyn uutisen jälkeen selvästi ennusteista jäänyt Q3-tulos otettiin seuraavana päivänä apeasti vastaan. Kolmannen osavuosikatsauksen jälkeen Wetteri Oyj:n osake on pysynyt alavireisessä trendissä. Negatiivinen tulosvaroitus oli yllättävän, ja se näkyi myös markkinoiden reaktiossa. Kaupankäynnin alkaessa torstaina 12.12. Wetterin osake laski yli 6 prosenttia ja kävi koko pörssihistoriansa pohjalukemissa noin 0,27 eurossa. Ensireaktion jälkeen kurssi nousi hieman pohjilta. Wetterin antama taloudellinen ohjeistus vuodelle 2025 sai markkinoilta neutraalin vastaanoton. Yhtiön osakekurssi haki suuntaa kaupankäynnin alkaessa pörssitiedotteen julkistuksen jälkeen. Wetteri Oyj:n osakekurssi viimeisen vuoden ajalta. Kuva: Sijoittaja360 Sijoittajan näkökulma Markkinatilanteen kehittyminen on jatkunut Wetterin odotuksia hitaampana vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mistä viimeisin tulosvaroitus kertoo. Kirjoitimme kolmannen neljänneksen tulosanalyysissä aiemman ohjauksen tuntuneen korkealta, mutta Wetterin johto suhtautui tuolloin vielä luottavaisesti markkinakäänteen tapahtumiseen. Nyt odotuksia leikattiin rajusti tulosohjauksen pudotessa noin 50 prosenttia. Uuden ohjauksen valossa Wetterin viimeisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto jää 0,1-1,1 miljoonaan euroon (Q4/2023: 3,3 M€). Odotuksia heikommasta Q4:stä huolimatta Wetteri uskoo edelleen vakaasti markkinakäänteen tapahtuvan ensi vuonna. Tulosvaroituksen yhteydessä Wetteri ilmoitti sen uusien ajoneuvojen tilausten määrän olevan vuoden alusta lukien noin 14 prosenttia suuremmat kuin edellisenä vuonna vastaavaa aikaan. Vuodelle 2025 autoalan kerrotaan arvioivan automarkkinan kasvavan noin 10 prosenttia kuluvan vuoden tasosta. Kovasti odotettuun markkinakäänteeseen nähden Wetterin vuodelle 2025 antama ohjaus on melko varovainen. Vaikka oikaistun liikevoiton odotetaan kasvavan selvästi päättyvän tilikauden tämänhetkisestä ohjauksesta, on ensi vuoden taloudellinen ohjeistus matalampi, mitä odotettiin vuodelle 2024 vielä pari kuukautta sitten Q3:lla. Liikevaihdon osalta uuden ohjeistuksen puoliväli on puolestaan vain hieman vuoden 2024 arvion ylärajaa korkeammalla. Simulan kommenttien perusteella varovainen ohjeistus on todennäköisesti Wetteriltä tietoinen ratkaisu, jolla yhtiö pyrkii jatkossa välttämään tänä vuonna nähdyt, markkinoille pettymyksinä tulleet tulosvaroitukset. Wetteri Powerista luopuminen on strateginen liike, jolla panostetaan kasvuun Kolmannella neljänneksellä Wetterin ehdottomasti kirkkain suoriutuminen syntyi Raskas kalusto -segmentissä, eli juuri siinä liiketoiminnassa, mistä Wetteri ilmoitti myyvänsä osan päivää ennen osavuosikatsausta. Kannattavasta toiminnasta luopuminen herättikin kysymyksiä sijoittajille ja analyytikoille suunnatussa tulosjulkistustilaisuudessa. Wetterin toimitusjohtaja Aaren Simula perusteli kuitenkin Wetteri Powerista luopumisen vakuuttavasti. Perusteellisen tarkastelun tuloksena hyvää tulosta tehneen Wetteri Powerin arvioitiin saavuttaneen kasvun lakipisteen sellaisenaan. ”Kun kauppa on kohdillaan, oon myös osattava myydä” Simula totesi sijoittajatilaisuudessa. Toimitusjohtajan mukaan Wetteri on arvioinut voivansa generoida kaupasta saatavilla varoilla enemmän liikevaihtoa ja käyttökatetta yhtiön jatkuvissa toiminnoissa, kuin mitä Power olisi sellaisenaan enää tuonut. Kaupasta saatava noin 30 miljoonan euron tuotto aiotaan allokoida Wetterin rahoitusaseman vahvistamiseen ja sen kautta neuvotteluaseman parantamiseen sekä kasvustrategian edistämiseen. Wetteri Power Oy:n ei kuitenkaan kata koko Raskas kalusto -segmenttiä, vaan Wetteri jatkaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja päällirakenteiden valmistukseen. Liiketoiminta-alue kuitenkin muuttuu merkittävästi, minkä takia Wetteri kertoo julkistavansa tammikuussa 2025 päivitetyn strategian, joka koskee erityisesti Raskasta kalustoa. Sijoittajatapahtumassa Aarne Simula kertoi, että Powerista luopuminen saadaan paikattua kuluvana vuonna tehdyillä yritysjärjestelyillä sekä markkinakasvulla. Uusien autojen markkinan kehittyminen vaikuttaa hyvinkin suoraan Wetterin liiketoiminnan kehitykseen ja alalla on yhtiön mukaan nähty merkkejä markkinakäänteestä. Keskuspankkien elvyttävän korkopolitiikan myötä asiakkaiden kiinnostus on alkanut heräillä, minkä lisäksi Suomessa on valtava patouma uusien autojen hankinnalle. Kolmannella neljänneksellä asiakastilaukset lähtivät Simulan mukaan kasvuun koko maassa. Osingonmaksu tuo vakautta osakkeelle Wetteri Powerin yrityskaupasta kertovassa tiedotteessa toimitusjohtaja Simula vihjasi kaupan vaikutusten synnyttämän kannattavan kasvun avaavan mahdollisuudet osingonmaksuun tulevaisuudessa. Sama viesti toistui myös osavuosikatsauksessa. Q3-tuloksen jälkeisessä sijoittajatilaisuudessa Simula kuitenkin kertoi jo yhtiön tulevan osinkopolitiikan: Wetteri jakaa osinkoa 30 prosenttia tilikauden nettotuloksestaan. Simula ei avannut sen enempää, milloin osinkoa aletaan jälleen maksaa. Mikäli Wetteri Powerin kaupan täyteenpano tapahtuu suunnitelmien mukaisesti 31.12.2024, vahvistaisi tämä huomattavasti yhtiön tasetta ja voisi jopa mahdollistaa osingonjaon ensi keväänä. Loppuvuoden tulosvaroituksen jälkeen odotukset ensi keväänä jaettavasta osingosta ovat kuitenkin laskeneet. Tulevaisuuden kannalta tieto uudesta osinkopolitiikasta on joka tapauksessa lupaava. Wetterin kaltaiselle kasvuyhtiölle 30 prosentin osingonjakosuhde on varsin hyvä ja vakaa osinko toisi sijoittajalle turvaa laskusuhdanteissa. Wetterin on kuitenkin saatava kiinni tavoittelemastaan kannattavasta kasvusta, jotta osinkoa voidaan jakaa rasittamatta liikaa yhtiön tasetta. Tällä hetkellä markkinat arvottavat Wetterin todella matalalle. Joulukuun 17. päivän päätöskurssilla yhtiön markkina-arvo on noin 47,8 miljoonaa euroa, mikä on vain 15 miljoonaa enemmän, mitä Wetteri Powerin yrityskaupasta odotetaan tuloutuvan. Arvostus vaikuttaa erittäin edulliselta, varsinkin jos uusien autojen markkinassa tapahtuu ensi vuonna autoalan povaama käänne. IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia. analyysi IR-ikkuna osakkeet pörssiyhtiöt tulokset Wetteri