Miten hajauttaa salkkua pörssilistattujen sijoitustuotteiden avulla?

Pörssinoteeratut sijoitustuotteet ovat toimiva tapa parantaa sijoitussalkun hajautusta. Vaikka nimensä puolesta ne kuulostavat ammattilaisten työkaluilta, voivat ne kuitenkin sopia myös yksityissijoittajalle, kunhan tuotteista ja niiden riskeistä ottaa tarpeeksi hyvin selvää.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Pörssinoteeratut sijoitustuotteet ovat toimiva tapa parantaa sijoitussalkun hajautusta. Vaikka nimensä puolesta ne kuulostavat ammattilaisten työkaluilta, voivat ne kuitenkin sopia myös yksityissijoittajalle, kunhan tuotteista ja niiden riskeistä ottaa tarpeeksi hyvin selvää.

Tehty kaupallisessa yhteistyössä Société Générale S.A.:n kanssa.

Mitä pörssinoteeratut sijoitustuotteet ovat?

Pörssinoteeratut sijoitustuotteet (Exchange Traded Product, ETP) ovat arvopapereita, joilla käydään osakkeiden tavoin kauppaa pörssissä ja joiden arvonkehitys perustuu tuotteen perustana olevaan kohde-etuuteen. Pörssinoteerattujen sijoitustuotteiden liikkeeseenlaskija on pankki tai rahoituslaitos.

ETP-tuotteiden kohde-etuutena voi olla esimerkiksi jokin osake, indeksi, raaka-aine tai valuutta. Tuote voi perustua vain yhteen kohde-etuuteen tai se voi koostua sadoista perustana olevista kohde-etuuksista. Varmasti tunnetuin ja suosituin pörssinoteerattu sijoitustuotetyyppi on ETF:t (Exchange Traded Fund), eli pörssinoteeratut rahastot, joissa kohde-etuutena on tyypillisesti indeksi tai tietyn toimialan yhtiöistä koostettu osakekori. Kattoterminä ETP pitää siis allaan esimerkiksi ETF:t ja ETC:t (Exchange Traded Commodities) sekä useita muita pörssinoteerattuja tuotteita. Arkikielessä pörssinoteeratuilla sijoitustuotteilla on alettu kuitenkin yleisesti tarkoittaa erityisesti pörssilistattuja johdannaisia ja strukturoituja sijoitustuotteita.

Miten hyödyntää pörssinoteerattuja sijoitustuotteita salkun hajautuksessa?

Pörssinoteerattuja sijoitustuotteita löytyy erilaisia ja useilla eri omaisuusluokkien kohde-etuuksilla. Luonnollisesti oman sijoitussalkun hajautusta voi parantaa sijoittamalla lisäksi ETP-tuotteisiin, joiden kohde-etuutena on vaikkapa eri omaisuusluokkia tai arvopapereita eri maantieteellisiltä alueilta kuin mistä salkun aikaisemmat sijoitukset ovat. Tällaista hajautushyötyä voi saada myös perinteisillä osakesijoituksilla ja rahastoilla tai ETF:llä.

Pörssilistatuilla sijoitustuotteilla voi kuitenkin olla kohde-etuus, johon yksityissijoittajalla voi olla vaikea päästä käsiksi perinteisten sijoitusten kautta, esimerkiksi hyödykkeet kuten kulta, öljy, ja kahvi tai vaikka valuuttaparit. Myös kansainvälisiä osakkeita löytyy useita, joilla voi useissa tapauksissa käydä kauppaa Euroopan pörssin aukioloaikoina.

Osa pörssinoteeratuista tuotteista tarjoavat rakenteensa takia myös tiettyjä muita etuja, joita suorilla osakesijoituksilla tai ETF:llä ei välttämättä saa. Moniin pörssinoteerattuihin sijoitustuotteisiin sisältyy esimerkiksi vipuvaikutusta, minkä takia hajautusta uusille markkinoille voi hakea pienemmällä pääomalla kuin suorilla sijoituksilla. Vipuvaikutus myös kasvattaa sijoituksen tuottopotentiaalia. Toisaalta vipuvaikutus kasvattaa myös sijoituksen riskiä, sillä vipuvaikutus moninkertaistaa niin ikään mahdollista tappiota. Riskinä on jopa menettää koko sijoitettu pääoma. Tästä syystä tuotteisiin, joissa on sisäänrakennettu vipuvaikutus, tulee perehtyä todella tarkasti ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Toinen hajautuksen kannalta kiinnostava piirre pörssinoteeratuissa sijoitustuotteissa on niiden kyky ottaa käänteistä näkemystä kohde-etuuden kehitykseen. Tuote voi esimerkiksi seurata käänteisesti tietyn indeksin kehitystä, jolloin indeksin lasku kasvattaa tuotteen arvoa. Näillä niin sanotuilla short- tai bear -sijoitustuotteilla voi siis hakea tuottoa omaisuusluokista, joiden hintakehityksen uskoo laskevan lähitulevaisuudessa. Vaihtoehtoisesti bear-tuotteilla voi suojata omaa sijoitussalkkua mahdolliselta laskumarkkinalta ottamalla käänteistä näkemystä omiin sijoituksiin.

Suomalaiselle sijoittajalle yhden laajimmista ETP-tuotevalikoimista tarjoaa Societe Generale. Tämä yli 160 vuoden taakse juureutuva ranskalainen pankki on yksi Euroopan suurimmista rahoituspalveluiden tarjoajista.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Mainos alkaa
Societe generale näkyvyys

Mainos päättyy

Societe Generalen pörssinoteerattujen tuotteiden portfolio on kattava

Societe Generale kuuluu maailman suurimpiin johdannaisten liikkeeseenlaskijoihin ja se on yksi johtavista pörssilistattujen tuotteiden liikkeeseenlaskijoista Euroopassa. Yhtiön pörssinoteerattujen tuotteiden valikoimaan kuuluu kohde-etuuksia muun muassa osakkeista, indekseistä, valuutoista, hyödykkeistä ja koroista. Tuotetyyppien osalta Societe Generale jakaa sen tarjonnan kahteen luokkaan: sijoitustuotteisiin ja viputuotteisiin.

  • Societe Generalen sijoitustuotteiden piiriin kuuluvat tuotteet eivät sisällä vipuvaikutusta. Societe Generalen pörssilistattuihin sijoitustuotteisiin kuuluvat tracker-sertifikaatit, eli trackerit. Trackerit mahdollistavat tarkan altistumisen kohde-etuuden liikkeisiin (suhteessa 1:1): jos kohde-etuuden hinta tai arvo nousee, nousee myös sertifikaatin arvo. Jos kohde-etuuden hinta tai arvo puolestaan laskee, laskee myös sertifikaatin arvo samassa suhteessa pois lukien tuotteeseen liittyvät muut palkkiot tai kustannukset.
  • Viputuotteet tarjoavat puolestaan nimensä mukaisesti vipuvaikutusta. Societe Generalella on tarjolla erilaisia viputasoja, joista sijoittaja voi valita omaan riskipreferenssiinsä sopivan kertoimen. Viputuotteiden luokassa Societe Generale tarjoaa Mini Futuureita, turbowarrantteja, Bull & Bear-sertifikaatteja ja tavallisia warrantteja.

Tracker-sertifikaatit

Tracker-sertifikaatit ovat pörssilistattuja sijoitustuotteita, jotka seuraavat kohde-etuuden, kuten indeksin tai hyödykkeen, kehitystä suhteessa 1:1 ilman vivutusta. Sertifikaatin arvo siis nousee tai laskee kohde-etuuden mukana. Societe Generalen Tracker-sertifikaatit seuraavat kohde-etuutta passiivisesti ja niillä on rajoittamaton voimassaoloaika. Niitä voi käyttää ETF:ien tapaan indeksialtistuksen hakemiseen tai raaka-aineiden hintakehityksen seuraamiseen ilman suoria osake- tai hyödykeostoja.

Lue lisää Tracker-sertifikaateista.

Minifutuurit ja Turbowarrantit

Minifutuurit ja turbowarrantit (turbot) ovat pörssilistattuja viputuotteita, joissa jatkuva vipuvaikutus seuraa kohde-etuuden kehitystä koko sijoitusajan. Vipuvaikutus, joka syntyy liikkeeseenlaskijan tarjoamasta rahoituksesta, kasvattaa sekä voittoja että tappioita verrattuna suoraan sijoitukseen kohde-etuuteen. Liikkeeseenlaskija perii sijoittajalta rahoituskuluja ja joskus riskipreemion.

Tuotteilla voi hakea tuottoa nousevista (LONG) tai laskevista (SHORT) hinnoista, ja ne kuuluvat ”knock out -tuotteisiin” sisäänrakennetun stop-loss-toiminnon ansiosta. Stop-loss-taso laukaisee automaattisen erääntymisen, rajoittaen tappiot sijoittajan sijoittamaan alkupääomaan.

Societe Generalen valikoimista löytyvät seuraavat minifutuuri-tyypit sekä turbowarrantti:

  • Mini Futuuri Classic: Rajoittamaton juoksuaika, stop-loss-taso rahoitusosuuden ylä- (LONG) tai alapuolella (SHORT). Erääntyminen tuo yleensä pienen jäännösarvon. Rahoitusosuus tarkistetaan päivittäin, stop-loss-taso kuukausittain.
  • Mini Futuuri BEST: Rajoittamaton juoksuaika, rahoitusosuus ja stop-loss-taso samat. Erääntyy arvottomana, kun pääoma kuluu loppuun ja stop-loss-taso saavutetaan.
  • Turbowarrantti: Kiinteä juoksuaika, rahoitusosuus ja stop-loss-taso samat ja pysyvät vakioina koko juoksuajan. Rahoituskulut sisältyvät tuotteen hintaan preemiona, joka vähenee tasaisesti juoksuajan kuluessa.

Tutustu minifutuureihin ja turbowarrantteihin.

Bull & Bear -sertifikaatit

Bull ja Bear -sertifikaatit ovat vivutettuja pörssituotteita, joissa Bull-sertifikaatti hyötyy kohde-etuuden noususta ja Bear-sertifikaatti laskusta. Niillä ei ole määrättyä juoksuaikaa, joten arvo realisoidaan myymällä tuote. Vipuvaikutus tasapainotetaan päivittäin, mikä luo pidemmässä ajassa joko korkoa korolle- tai eroosiovaikutuksen. Eroosio voi aiheuttaa tappioita, vaikka kohde-etuus palaisi alkuarvoonsa, joten Bull ja Bear-sertifikaatit sopivat parhaiten lyhytaikaiseen sijoittamiseen.

Sertifikaateissa on stop loss -mekanismi, joka rajoittaa tappiot sijoitettuun alkupääomaan. Vipuvaikutus perustuu liikkeeseenlaskijan tarjoamaan rahoitukseen, mistä liikkeeseenlaskija veloittaa sijoittajalta rahoitus- ja laskentakulut.

Tutustu Bull & Bear -sertifikaatteihin.

Warrantit

Optiot ja warrantit vähentävät tarvetta suurille pääomasijoituksille. Osto-optiolla sijoittaja hankkii oikeuden ostaa osake tarvittaessa tiettyyn hintaan myöhemmin. Näiden oikeuksien kauppahinta on murto-osa osakkeen hinnasta, mikä luo vipuvaikutuksen ja mahdollistaa merkittävän tuottopotentiaalin. Riskinä on, että tuote erääntyy arvottomana, jos osakkeen hinta jää alle osto-oikeuden tason.

Warrantit toimivat kuten optiot, mutta ilman fyysistä kohde-etuuden vaihtoa – ne selvitetään käteisellä erääntymispäivänä. Warrantin haltija saa summan, joka vastaa warrantin arvoa. Ostowarrantti (call) hyötyy kohde-etuuden noususta, myyntiwarrantti (put) sen laskusta.

Lue lisää Warranteista.

Tuotteita tarjolla suomalaisille ja suomalaisilla kohde-etuuksilla

Kuten sanottu, Societe Generale tarjoaa pörssilistattuja sijoitustuotteitaan myös pohjoismaisille sijoittajille. Tämän lisäksi liikkeeseenlaskijan tuoteportfolioon kuuluu tuotteita, joiden kohde-etuutena on suomalainen yhtiö. Pohjoismaissa Societe Generalen tuotteiden vaihdetuimpien kohde-etuuksien joukkoon kuuluvat DAX 40- ja Nasdaq 100 -indeksien lisäksi Helsingin pörssissä listattuja osakkeita kuten Nokia, Kesko, Fortum ja Wärtsilä.

Vaikka suosittujen kohde-etuuksien joukossa on tuttuja osakkeita, ei pörssinoteeratun sijoitustuotteen ostaminen ole sama asia kuin varsinaisen osakkeen ostaminen. Sijoittaja ei esimerkiksi välttämättä hyödy osakkeesta maksettavasta osingosta. Sijoitustuotteisiin voi lisäksi olla sisäänrakennettu vipuvaikutusta, joka kasvattaa sijoituksen riskiä merkittävästi. Pörssinoteeratuilla sijoitustuotteilla on oma paikkansa tietyissä sijoitusstrategioissa, mutta tuotteisiin ja niiden riskeihin tulee perehtyä tarkasti ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Lisätietoa Societe Generalen tarjoamista sijoitustuotteista voit lukea yhtiön koulutussivustolta.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Societe Generalen pörssinoteeratut sijoitustuotteet löytyvät Nordnetista

Societe Generalen pohjoismaisille asiakkaille saatavilla olevia tuotteita on listattu esimerkiksi Nordic Growth Market (Nordic MTF) pörssiin, joihin suomalainen sijoittaja pääsee käsiksi Nordnetin välityksellä. Osa Societe Generalen tuotteista löytyy myös Degiron ja Trade Republicin kautta.

Societe Generalen pörssilistattujen tuotteiden kaupankäyntiajat ovat arkipäivinä kello 9-23 Suomen aikaa. Kaupankäyntiaikaa voidaan kuitenkin rajoittaa, jos kyseisen kohde-etuuden kotipörssi on suljettu.

Nordnetin kaupankäyntialustalla Societe Generalen sijoitustuotteet löytyvät, kun valitsee ylävalikosta ”Pörssit ja markkinat” ja klikkaa listan kohtaa ”Muut viputuotteet”.

Societe Generalen pörssilistatut sijoitustuotteet Nordnetissä
Kuva: Nordnet

Viputuotteiden valikosta voi suodattaa tuotteet liikkeeseenlaskijan perusteella. Nordnetin kaupankäyntialustalta löytyy tuhansia Societe Generalen pörssilistattuja sijoitustuotteita.

Societe Generalen pörssilistatut sijoitustuotteet Nordnetissä
Kuva: Nordnet

Liikkeeseenlaskijan valinnan jälkeen voit seuloa tuotteita myös valuutan, maan, tuotetyypin tai kohde-etuuden perusteella. Sertifikaattituotteista voit hakea tuotetyyppi -suodattimen avulla Societe Generalen Bull-, Bear- ja Tracker-sertifikaatteja. Warranttituotteista löydät puolestaan minifutuurit, turbot ja warrantit.

Societe Generalen pörssilistatut sijoitustuotteet Nordnetissä
Kuva: Nordnet
Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Societe Generale on yksi Euroopan suurimmista pankeista

Société Générale S.A. (Societe Generale) on yksi Euroopan suurimmista rahoituspalveluiden tarjoajista. Ranskalainen, yli 160 vuoden taakse juureutuva pankki yksityistettiin ja listattiin Pariisin pörssiin onnistuneesti vuonna 1987. Tänä päivänä rahoituspalvelukonsernilla on toimintoja 65 eri valtiossa ja se työllistää yli 126 000 työntekijää.

Societe Generalen liiketoiminta jakautuu kolmeen segmenttiin: Ranskan vähittäispankkitoimintaan, varainhoitoon ja vakuutuksiin, kansainväliseen vähittäispankkitoimintaan ja rahoituspalveluihin sekä globaaleihin pankki- ja sijoittajaratkaisuihin.

Tärkeää tietoa

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Tässä markkinointitiedotteessa olevat tiedot on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiksi, eivätkä ne ole suositus minkään rahoitusvälineen ostamiseksi tai myymiseksi. Mainitut rahoitusvälineet on kuvattu vain lyhyesti. Sijoittajan on ennen sijoittamista tutustuttava avaintietoasiakirjaan, ohjelmaesitteeseen ja lopullisiin ehtoihin, jotka on julkaistu verkkosivustolla warrants.societegenerale.com, ja erityisesti ohjelmaesitteen kohtaan ”Riskitekijät”. Sijoittajan tulisi tehdä omat sijoituspäätöksensä omien sijoitustavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella ja tarvittaessa käyttää riippumattomia neuvonantajia. Kaupankäynti viputuotteilla edellyttää jatkuvaa sijoitusposition seurantaa. Viputuotteisiin liittyy suuri riski, jos niitä ei hoideta asianmukaisesti. Viputuotteet ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja niitä voi olla vaikea ymmärtää. Pörssinoteeratut sijoitustuotteet heijastavat vain kohde-etuuden kehitystä, joko vipuvaikutuksella tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle mitään oikeuksia, jotka liittyvät kohde-etuuteen.

Riskitekijöitä ovat muun muassa:

Pääomatappioriski:

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Tuotteen takaisinmaksusumma voi olla alhaisempi kuin alkuperäinen sijoitussumma. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Vipuvaikutus lisää pääomatappioriskiä.

Liikkeeseenlaskijan luottoriski:

Sijoittajat ovat alttiina riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään velvoitteitaan tuotteiden osalta. Tämä voi johtaa koko sijoitetun pääoman menettämiseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.

Markkinariski

Tuotteella voi olla merkittäviä hinnanvaihteluja markkinatekijöiden muutosten vuoksi. Sijoittajiin kohdistuu erityisesti kohde-etuuden arvonvaihteluun liittyvät riskit. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.

Likviditeettiriski

Tuotteen likviditeetti taataan normaalien markkinaolosuhteiden ja teknisten järjestelmien normaalin toiminnan edellytyksin. Jotkut poikkeukselliset markkinaolosuhteet voivat vaikuttaa negatiivisesti tuotteen likviditeettiin. On mahdollista, että sijoittaja ei voi myydä tuotetta helposti tai joutuu myymään sen hintaan, joka on merkittävästi alhaisempi kuin sijoitettu summa.

Valuuttariski

Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös näiden valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi johtaa merkittäviin arvon vaihteluihin.

Societe generale näkyvyys
Sinua voisi kiinnostaa
Salkun suojaus: Miten salkun tuottoja voi suojata laskumarkkinoiden aikana?
Näin rakennat hyvin hajautetun ETF-salkun eTorossa
Miten suomalainen aktiivisijoittaja eroaa ruotsalaisesta?
Sijoittajan valinnat