Viisi AI-buumin nousutrendiä testissä – Onko tässä paikka iskeä?

Viisi eri tavoin tekoälybuumiin kytkeytyvää yhtiötä testaa nyt kriittistä 200 päivän liukuvan keskiarvon tukea. Joukossa on kaksi maailman suurimpiin kuuluvaa teknologiajättiä sekä AI-buumin viime vuosien kovimpiin kurssinousijoihin lukeutuvia siru- ja infrastruktuuriyhtiöitä. Tarjoaako hengähdystauko tilaisuuden nousta kyytiin, vai pettääkö trendin pohja?

Mitä liukuvat keskiarvot kertovat?

Liukuva keskiarvo kuvaa osakkeen kurssikehityksen suuntaa tasoittamalla päivittäistä heiluntaa. Esimerkiksi 200 päivän liukuva keskiarvo lasketaan osakkeen 200 viimeisen kaupankäyntipäivän päätöskursseista. Kun uusi kaupankäyntipäivä lisätään laskelmaan ja vanhin poistuu, keskiarvo liikkuu vähitellen kurssin mukana. Näin se auttaa erottamaan pidemmän aikavälin trendin markkinoiden lyhytaikaisesta ”kohinasta”.

Sijoittajat käyttävät 200 päivän liukuvaa keskiarvoa erityisesti osakkeen pitkän aikavälin suunnan arvioimiseen. Nouseva keskiarvo ja sen yläpuolella liikkuva kurssi kertovat yleensä vallitsevasta nousutrendistä.

Keskiarvo voi toimia myös teknisenä tukitasona: kun kurssi laskee sen lähelle, osa sijoittajista saattaa nähdä hinnan jälleen houkuttelevana ja palata ostolaidalle. Koska samaa tasoa seuraa suuri joukko markkinatoimijoita, sen merkitys voi osittain vahvistaa itse itseään.

Kun pitkään vahvassa nousutrendissä ollut osake vetäytyy 200 päivän keskiarvolle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, voi tilanne tarjota mahdollisuuden päästä mukaan aiempaa edullisemmalla hinnalla ilman, että osakkeen pitkän aikavälin trendi on vielä rikkoutunut.

Samalla keskiarvo tarjoaa selkeän tason, jonka ympärillä nousutrendin kestävyyttä voidaan arvioida: kurssin kääntyminen takaisin nousuun tukee ajatusta terveestä korjausliikkeestä, kun taas selvä ja pysyvä lasku keskiarvon alapuolelle voi varoittaa trendin heikkenemisestä.

200 päivän liukuva keskiarvo ei siis ole automaattinen ostosignaali. Se on pikemminkin kohta, jossa pitkän nousutrendin jatkuminen joutuu testiin. Tässä artikkelissa tarkastellaan viittä osaketta, jotka ovat nyt saapuneet juuri tällaiseen ratkaisevaan vaiheeseen.

Treidityökalu ja Sijoittaja AI – nyt Premium-jäsenten käytössä!

Sijoittaja Premium on rakennettu aktiivisille sijoittajille, jotka haluavat enemmän tietoa, näkemyksiä ja työkaluja päätöksenteon tueksi. Sijoittaja Premium sisältää lukuoikeuden koko Sijoittaja.fi:n sisältöön. Lisäksi tuttujen Osaketyökalun, ETF-työkalun, markkinaympäristön ja mallisalkkujen lisäksi saat Sijoittaja Premium -jäsenenä käyttöösi mm. Treidityökalun ja Sijoittaja AI:n. 


Mainos alkaa
Neuro Event Labs näkyvyys

Mainos päättyy

Löydä trendaavat tai korjaavat osakkeet helposti

Sijoittaja Premiumin Treidi ideat -sivulla pystyy uusien treidi-ideoiden seurannan lisäksi tarkastelemaan osakkeita teknisten indikaattoreiden valossa. Taulukon voi suodattaa näyttämään esimerkiksi vain kotimaiset osakkeet. Tämän ohella tarjolla on suodatin kansainvälisille, Mid- ja Small Cap yhdysvaltalaisille osakkeille, muiden pohjoismaiden osakkeille sekä kryptoille.

Tekniset indikkaattorit -taulukkoa voi hyödyntää muun muassa tunnistamaan nousutrendissä olevia tai teknisesti korjausliikkeelle alttiita osakkeita. Tämän ohella taulukkoa voi käyttää löytämään kriittisessä teknisessä testissä olevia tai sellaista lähestyviä osakkeita.

Yli/Alle SMA200 arvolla järjestettynä on listasta helppo napsia osakkeet, jotka ovat laskeneet pitkän aikavälin liukuvan keskiarvon tuelle, taikka ovat hiljattain nousseet testaamaan sen ylitystä.

Lähellä SMA200:aa liikkuvat osakkeet matalalla momenttiarvolla ovat todennäköisesti korjanneet tai korjaamassa testaamaan liukuvan keskiarvon tukea. Vahvan momenttiarvon omaavat osakkeet SMA200:n tuntumassa sen sijaan testaavat sen ylitystä. Sama toimii myös 50 päivän keskiarvon kohdalla.

Sijoittaja Premium – Tekniset indikaattorit – 3.8.2026 – Kuva: Sijoittaja36

👉 Lue analyysi ja sijoitusnäkemys viidestä kriittiseen testiin ajautuneesta nousutrendistä – liity jäseneksi ja saat sisällön heti käyttöösi!