Nordea Nordea Bank Oyj:n osake on yksi Suomen seuratuimmista ja sitä voikin pitää yhtenä suomalaisten suosikkiosakkeista. Yli 200 vuoden päähän juureutuvalla Nordealla on osakemääräisesti eniten omistajia Helsingin pörssissä. Nordean liiketoiminta jakautuu neljään segmenttiin, jotka ovat Personal Banking, Business Banking, Large Corporates & Institutions ja Asset & Wealth Management. Henkilöasiakkaita pankilla on arviolta yli 10 miljoonaa ja yritysasiakkaita noin 0,6 miljoonaa. Nordea on vaikeiden vuosien jälkeen kivunnut takaisin vahvalle tasolle ja ansainnut laatuyhtiön maineen. osakkeet Nordean tulos laskee vuonna 2025 Nordea on P/E-luvulla mitattuna yksi Helsingin pörssin halvimmista osakkeista. Syy halpuuteen löytyy vuoden 2025 tulosennusteista. Timo Heikkilä osakkeet Viikon tulosanalyysit: Elisa, Nokia ja Nordea Sijoittaja.fi seuraa tiiviisti tuloskautta ja analysoimme tulokset Suomesta ja maailmalta. Kooste viikon mielenkiintoisimmista tuloksista. Sijoittaja.fi analyysi Nordea osake: analyysissa tuorein tulos Nordean tuotot pysyivät kasvussa palkkiotuottojen tukemana. Liikevoitto puolestaan laski hieman vertailukaudesta. Vahvan kehityksen myötä yhtiö täsmensi ylöspäin näkymiään koko vuodelle 2024. Sijoittaja.fi osakkeet Neste ja Nordea olivat kesän suosikkiosakkeet Tutkimme tilastoista, mitkä osakkeet lisäsivät eniten omistajien määrää kesän aikana. Vuoden alusta rajusti laskenut Neste sai yli 7200 omistajaa. Nordea sai yli 4300 omistajaa. Mandatum, Nokia ja Sampo puolestaan menettivät eniten omistajia. Sijoittaja.fi kansainvälinen sijoittaminen Nordea ja Nokia – Miten suosikkeja voi ostaa edullisesti? Nordealla ja Nokialla on yhteensä reilusti yli puoli miljoonaa omistajaa ja ovat Helsingin Pörssin eniten omistetut osakkeet. Kerromme miten näitä suosikkiosakkeita voi ostaa edullisesti. Sijoittaja.fi osakkeet Viikon osinko-osake: Nähdäänkö Nordealta euron osinko vuonna 2025? On jälleen aika tarkastella lähemmin viikon osinko-osaketta. Tällä viikolla analyysiin valikoitui Nordea. Miltä yhtiön osinkoennusteet vaikuttavat Q1-tuloksen valossa? Juho Toratti osakkeet Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä Nordean vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen tulos oli vahva ja se ylitti analyytikoiden odotukset. Sijoittaja.fi osakkeet Analyysi: Nordean osake laskussa vaisun Q4-tuloksen myötä Nordean vuoden 2023 viimeisen neljänneksen tulos jäi selvästi analyytikoiden odotuksista. Markkinat reagoivat vaisuun tulokseen nyrpeästi. Sijoittaja.fi osakkeet Mitä osakkeita suomalaiset ostivat marraskuussa? Kempower ja Finnair lisäsivät ylivoimaisesti eniten omistajien määrää marraskuussa. Mandatum on yllättäen suositumpi osake kuin Sampo. Sijoittaja.fi osakkeet Analyysi: Nordean tuloskunto jatkaa vahvana Nordea toimitti jälleen vahvan kvartaalituloksen. Konsernin korkokate nousi jälleen yli 35 %, mikä kasvatti liiketoiminnan tuottoja ja yhtiön liikevoittoa. Markkinat reagoivat tulokseen kuitenkin vaisusti. Sijoittaja.fi osakkeet Kesäkuussa eniten uusia omistajia saaneet Helsingin pörssin yhtiöt Listasimme Helsingin pörssin TOP 10 eniten uusia omistajia saanutta yhtiötä kesäkuussa 2023. Suomalaisten suosiossa olivat etenkin Neste, Fortum ja Nordea. Sijoittaja.fi Onko Nordea houkuttelevin eurooppalainen pankkiosake? Markkina yltiönegatiivinen tuloskaudella Mitä suomalaisten suosikkiosakkeilta odotetaan tuloskaudella? Miten lahjoitan osakkeita? Näin annat osakkeita tai rahastoja Sampo menettänyt Nordean osakkeiden myynnillä 389 milj. € Nordeassa instituutiosijoittajia kannatti peesata. Sama ostopaikka nyt Outokummussa. Nordeassa muhii posiitivinen tulospommi Nordean kurssilaskun syynä Sammon osakemyynnit Analyysissa Nordean rahastot Nordean tulosta odotetaan kylmä hiki otsalla USA:n jättipankkien heikkojen tulosten jälkeen Lataa lisää
osakkeet Nordean tulos laskee vuonna 2025 Nordea on P/E-luvulla mitattuna yksi Helsingin pörssin halvimmista osakkeista. Syy halpuuteen löytyy vuoden 2025 tulosennusteista. Timo Heikkilä
osakkeet Viikon tulosanalyysit: Elisa, Nokia ja Nordea Sijoittaja.fi seuraa tiiviisti tuloskautta ja analysoimme tulokset Suomesta ja maailmalta. Kooste viikon mielenkiintoisimmista tuloksista. Sijoittaja.fi
analyysi Nordea osake: analyysissa tuorein tulos Nordean tuotot pysyivät kasvussa palkkiotuottojen tukemana. Liikevoitto puolestaan laski hieman vertailukaudesta. Vahvan kehityksen myötä yhtiö täsmensi ylöspäin näkymiään koko vuodelle 2024. Sijoittaja.fi
osakkeet Neste ja Nordea olivat kesän suosikkiosakkeet Tutkimme tilastoista, mitkä osakkeet lisäsivät eniten omistajien määrää kesän aikana. Vuoden alusta rajusti laskenut Neste sai yli 7200 omistajaa. Nordea sai yli 4300 omistajaa. Mandatum, Nokia ja Sampo puolestaan menettivät eniten omistajia. Sijoittaja.fi
kansainvälinen sijoittaminen Nordea ja Nokia – Miten suosikkeja voi ostaa edullisesti? Nordealla ja Nokialla on yhteensä reilusti yli puoli miljoonaa omistajaa ja ovat Helsingin Pörssin eniten omistetut osakkeet. Kerromme miten näitä suosikkiosakkeita voi ostaa edullisesti. Sijoittaja.fi
osakkeet Viikon osinko-osake: Nähdäänkö Nordealta euron osinko vuonna 2025? On jälleen aika tarkastella lähemmin viikon osinko-osaketta. Tällä viikolla analyysiin valikoitui Nordea. Miltä yhtiön osinkoennusteet vaikuttavat Q1-tuloksen valossa? Juho Toratti
osakkeet Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä Nordean vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen tulos oli vahva ja se ylitti analyytikoiden odotukset. Sijoittaja.fi
osakkeet Analyysi: Nordean osake laskussa vaisun Q4-tuloksen myötä Nordean vuoden 2023 viimeisen neljänneksen tulos jäi selvästi analyytikoiden odotuksista. Markkinat reagoivat vaisuun tulokseen nyrpeästi. Sijoittaja.fi
osakkeet Mitä osakkeita suomalaiset ostivat marraskuussa? Kempower ja Finnair lisäsivät ylivoimaisesti eniten omistajien määrää marraskuussa. Mandatum on yllättäen suositumpi osake kuin Sampo. Sijoittaja.fi
osakkeet Analyysi: Nordean tuloskunto jatkaa vahvana Nordea toimitti jälleen vahvan kvartaalituloksen. Konsernin korkokate nousi jälleen yli 35 %, mikä kasvatti liiketoiminnan tuottoja ja yhtiön liikevoittoa. Markkinat reagoivat tulokseen kuitenkin vaisusti. Sijoittaja.fi
osakkeet Kesäkuussa eniten uusia omistajia saaneet Helsingin pörssin yhtiöt Listasimme Helsingin pörssin TOP 10 eniten uusia omistajia saanutta yhtiötä kesäkuussa 2023. Suomalaisten suosiossa olivat etenkin Neste, Fortum ja Nordea. Sijoittaja.fi
Onko Nordea houkuttelevin eurooppalainen pankkiosake? Markkina yltiönegatiivinen tuloskaudella Mitä suomalaisten suosikkiosakkeilta odotetaan tuloskaudella? Miten lahjoitan osakkeita? Näin annat osakkeita tai rahastoja Sampo menettänyt Nordean osakkeiden myynnillä 389 milj. € Nordeassa instituutiosijoittajia kannatti peesata. Sama ostopaikka nyt Outokummussa. Nordeassa muhii posiitivinen tulospommi Nordean kurssilaskun syynä Sammon osakemyynnit Analyysissa Nordean rahastot Nordean tulosta odotetaan kylmä hiki otsalla USA:n jättipankkien heikkojen tulosten jälkeen Lataa lisää