teknologiayhtiöt
Teslan tammikuun toimitusluvut Euroopassa olivat karua luettavaa. Takana on myös pettymyksen aiheuttanut Q4/2024-tulos. Kilpailu sähköautomarkkinoilla jatkaa kiristymistään.
Googlen Q4-tulos oli pettymys ja osake sukelsi jälkipörssissä. Etenkin pilvipalveluiden kasvu jäi odotuksista. Pääomanenojen ennusteet kuluvalle vuodelle olivat selvästi odotuksia korkeammat.
Apple toimitti joulukuun kvartaalilta ennätysvahvan tuloksen liikevaihdon ja EPS:n osalta. Yhtiön seuratuin tuotesegmentti tuotti kuitenkin pettymyksen ja painoi kurssin jälkipörssissä laskuun.
Metan osake on yksi tämän vuoden voittajia. Q3:lla yhtiö suoriutui erinomaisesti, mutta osake laski jälkipörssissä. Mistä kurssilasku johtui?
LeadDesk toimitti vuoden ensimmäiseltä puoliskolta melko hyvän tuloksen. Manner-Euroopan kehitys oli vahvaa ja LeadDesk teki uuden yrityskaupan tukeakseen hitaampaa Pohjoismaiden markkinaa. Lue analyysi!
Tesla päihitti odotukset uusien autojen toimituksesta vuoden toisella kvartaalilla. Osake oli pörssissä noin 10 % nousussa. Osakekurssi on ollut reippaassa nousussa huhtikuun pohjalukemien jälkeen.
eToro lanseeraa pääomaturvatun tuotteen. Käymme artikkelissa läpi, miten tuote toimi, kenelle se on suunnattu ja minkälaista tuottoa odottaa.
Applen uusi tekoälystrategia on otettu markkinoille positiivisesti vastaan. Osake on uusissa huipuissa. Analyysissa kerromme, miksi Apple Intelligence on saanut sijoittajat hullaantumaan Applesta.
Millaisia muutoksia Warren Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway teki vuoden ensimmäisellä kvartaalilla salkkuunsa?
Magnificent Seven -osakkeet, kuten Nvidia ja Alphabet, ovat tuottaneet erinomaisesti tekoälymegatrendin ansiosta. Miten muut Mag7-osakkeet, entä mitkä osakesektorit ovat sijoittajien suosiossa juuri nyt? Analyysissa arvokasta tietoa sijoittajalle, joka haluaa olla tietoinen tärkeimmistä markkinatrendeistä.
Kvanttilaskenta vie datan käsittelyn täysin uudelle tasolle, ja voi mullistaa useita eri aloja. Toistaiseksi kvanttitietokoneet ovat kuitenkin vielä kehitysvaiheessa.
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2024/02/kansi-leaddesk-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/09/kansi-tekoaly3-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2024/01/kansi-mircosoft-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2024/01/kansi-google-3-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2024/01/kansi-netflix-2-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/07/kansi-meta4-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/08/adobe-artikkelikuva-277x108.jpg)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/11/kansi-nvidia-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/04/kansi-tekoaly3-277x105.webp)
![](https://www.sijoittaja.fi/wp-content/uploads/2023/11/20231101-artikkelikuva-laaketiede-bioteknologia-277x105.png)