viputuotteet
Viputuotteet ovat pankkien liikkeelle laskemia sijoitusinstrumentteja, joiden arvo perustuu tiettyyn kohde-etuuteen, esimerkiksi osakkeeseen, indeksiin, valuuttaan tai raaka-aineeseen. Ne tarjoavat mahdollisuuden moninkertaiseen tuottoon oikein ennakoiduista kurssiliikkeistä, mutta samalla riski tappioihin on suuri. Viputuotteilla voi menettää sijoitetun pääoman nopeasti, joten ne sopivat vain kokeneille ja riskiä sietäville sijoittajille.
Pörssinoteeratut sijoitustuotteet ovat toimiva tapa parantaa sijoitussalkun hajautusta. Vaikka nimensä puolesta ne kuulostavat ammattilaisten työkaluilta, voivat ne kuitenkin sopia myös yksityissijoittajalle, kunhan tuotteista ja niiden riskeistä ottaa tarpeeksi hyvin selvää.
Buy & hold -sijoitusstrategiassa hyväksytään markkinoiden lyhyen aikavälin heilunta. Salkun tuottoja voi kuitenkin pyrkiä suojaamaan laskumarkkinoiden aikana. Pörssinoteerattujen sijoitustuotteiden avulla salkun suojaus onnistuu pienelläkin pääomalla.
Aktiivisijoittaja ottaa markkinanäkemystä tai suojaa salkkuaan johdannaisilla. Mitkä ovat suomalaisten aktiivisijoittajien suosikkisijoituskohteet? Entä miten suomalaiset eroavat muiden Pohjoismaiden aktiivisijoittajista?
Tuloskaudella pörssissä nähdään tyypillisesti voimakkaita liikkeitä suuntaan tai toiseen. Näistä liikkeistä pystyy hyötymään pörssinoteerattujen sijoitustuotteiden avulla.
Pörssinoteeratut sijoitustuotteet mahdollistavat pienellä pääomalla osallistumisen markkinoiden lyhyen aikavälin liikkeisiin. Pienillä panoksilla voi myös pyrkiä suojaamaan omaa salkkuaan laskevilta kursseilta.
Vontobelin tarjoamia pörssinoteerattuja sijoitustuotteita voi käyttää oman salkun suojaamiseen laskevien kurssien aikana tai niiden avulla voi helposti sijoittaa esimerkiksi raaka-ainemarkkinoille.
Vontobel Groupin missio on varjella ja rakentaa asiakkaidensa varallisuutta pitkällä tähtäimellä. Yhtiö on erikoistunut aktiiviseen varainhoitoon ja räätälöityihin sijoitusratkaisuihin sekä sitoutunut sveitsiläiseen laatuun ja standardeihin. Nämä periaatteet ovat siirtyneet Vontobelin suvussa sukupolvelta toiselle.
Bull- ja Bear-sertifikaatti on pörssinoteerattu sijoitustuote kiinteällä vivulla. Sertifikaatin vipuvaikutus mahdollistaa korkeamman tuoton kuin sijoittaminen suoraan kohde-etuuteen. Sertifikaattien vivun kerroin on kiinteä kaupankäyntipäivän aikana, muttei pidemmällä ajanjaksolla. Huomaa, että vipu toimii molempiin suuntiin, eli markkinanäkemyksen ollessa väärä se lisää tappiota.
Minifutuureilla saat vipua sijoituksiisi ja voit spekuloida sekä kohde-etuuden nousua että laskua. Kohde-etuus voi olla esim. osake, indeksi, raaka-aine tai valuutta. Minifutuurin ymmärtämiseksi katsomme lähemmin, mistä osista se koostuu.
Pörssinoteeratuilla sijoitustuotteilla tarkoitetaan arvopapereita, joita välitetään suoraan pörssin kautta. Näillä arvopapereilla on erilaisia toimintoja ja riskiprofiileja, joiden avulla sijoittajille avautuu lukuisia erilaisia sijoitusmahdollisuuksia.